Lewis Hamiltonin hintalappu nousi Mercedes-pomon silmien edessä – "Luulen, että teki itsensä vielä kalliimmaksi"

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff myöntää, että vielä ilman jatkosopimusta olevan Lewis Hamiltonin markkina-arvo ponnahti juuri seitsemännen F1-mestaruuden myötä uudelle tasolle.

Hamilton varmisti sunnuntaina Turkin GP:n voitollaan nousunsa Michael Schumacherin rinnalle seitsemään maailmanmestaruuteen.

Saavutuksistaan huolimatta Hamiltonilla on yhä nälkää jatkaa uraansa, mutta toistaiseksi osapuolet eivät ole kiivaassa kisatahdissa halunneet hoitaa sopimuspapereita loppuun.

Tallipäällikkö Toto Wolff heitti mestaruusjuhlien alkaessa puolivitsillä, että nyt Hamiltonin hintalappu on taas vähän ylempänä.

– Hoidamme sen valmiiksi vuoden loppuun mennessä, mutta luulen, että Lewis teki nyt itsensä vielä kalliimmaksi, Wolff totesi Istanbulin kisan jälkeen.

– Tänään hän sementoi paikkansa kaikkien aikojen parhaiden urheilijoiden joukossa, Wolff ylisti.

Vuosi 2020 on ollut varsinkin Hamiltonille hyvin poikkeuksellista aikaa. Hän on tottunut kisojen ulkopuolella matkustamaan ympäri maailmaa ja viettämään hyvin menevää elämää. Nyt tuo kaikki loppui, kun kuskin oli pidettävä itsensä terveenä koronapandemian aikana.

Hamilton on kertonut saavansa paljon energiaa elämäntyylistään, mutta sen täydellinen pysähtyminenkään ei tunnu latistavan hänen motivaatiotaan kisaamista kohtaan.

– Luulen, että se on ollut hänelle erittäin vaikeaa. Pysyttely kuplassa omassa asunnossaan (fysioterapeuttinsa) Angelan kanssa ja kauden loppuun viemisen varmistaminen ei ole totisesti helppoa, Wolff kuvaili.

– Hän oli nälkäinen kuin leijona, Wolff jatkoi Turkin kisan täydellisestä suorituksesta.

Lue myös:

    Uusimmat