F1

F1

Formulakausi käynnissä!

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Lewis Hamilton vältti katastrofin, huolet eivät tähän lopu – brittikuski F1-rangaistustaulukon kärjessä

1:22
Videolla Lewis Hamiltonin rangaistustapaus Venäjän GP:stä.

Mercedeksen brittikuljettaja Lewis Hamilton törttöili tallinsa kanssa sunnuntain Venäjän GP:n alla. Hamilton otti kaksi harjoituslähtöä väärästä paikasta, minkä myötä hänelle tuomittiin kymmenen sekunnin aikarangaistus. Kansainvälinen autoliitto FIA muutti jälkikäteen Hamiltonin tuomiota niin, että häneltä poistettiin kaksi rangaistuspistettä.

Alun perin Hamilton oli jopa kilpailukieltouhan alla. Mikäli brittikuski olisi saanut kummastakin sunnuntain rikkeestään kaksi rangaistuspistettä (yhteensä neljä), ei häntä olisi nähty F1-kauden seuraavassa osakilpailussa Saksan Nürburgringin radalla.

Hamiltonilla oli valmiiksi kahdeksan rangaistuspistettä. F1-kuski saa yhden kisan mittaisen kilpailukiellon, mikäli hänelle on tuomittu 12 rangaistuspistettä vuoden aikaikkunan sisällä.

Venäjän GP:n tuomaristo antoi Hamiltonille alun perin kaksi rangaistuspistettä. Näiden myötä hänen saldonsa olisi kohonnut kymmeneen.

Kisan jälkeen FIA kuitenkin muutti päätöstään, koska sen mukaan Mercedes oli ohjeistanut Hamiltonia ottamaan harjoituslähdöt väärästä paikasta. FIA määräsi Mercedekselle 25 000 euron sakot ja poisti aiemmin antamansa rangaistuspisteet Hamiltonilta. 

Hamilton johtaa MM-sarjan lisäksi myös F1:n rangaistuspistetaulukkoa. Hänen nykyiset pisteet ovat voimassa neljässä seuraavassa kisassa. Britti saakin olla tarkkana Saksan Nürburgringillä, Portugalin Portimaossa, Italian Imolassa ja Turkin Istanbulissa.

Hamiltonin takana rangaistustaulukon toisena on Red Bullin Alexander Albon, joka kasvatti omaa saldoaan sunnuntaina.

Albon oikaisi Venäjän GP:ssä ensimmäisen mutkan niin, ettei hän kiertänyt vaadittua lisälenkkiä. Tästä hänelle tuomittiin viiden sekunnin aikarangaistus ja yksi rangaistuspiste.

Albonin saldoa koristaa nyt lukema viisi.

Suomalaisista Alfa Romeon Kimi Räikkösen saldo pienenee tiistaina kahdella pisteellä. Räikkönen sai 29. syyskuuta vuonna 2020 kaksi rangaistuspistettä, kun hän otti varaslähdön Venäjän GP:ssä.

Räikkösen saldoon jää kaksi pistettä. Nämä tulivat tämän vuoden Unkarin GP:stä, jolloin Räikkönen lähti kisaan väärästä lähtöruudusta ja kaksi viikkoa sitten ajetusta Toscanan kisasta, jossa Räikkönen ylitti varikkoviivan sääntöjen vastaisella tavalla.

Mercedeksen Valtteri Bottaksella ei ole yhtään rangaistuspistettä.

F1:n rangaistuspistetaulukko:

Kuljettaja

Rangaistuspisteet

Lewis Hamilton

8

Alexander Albon

5

Daniil Kvjat

4

Kimi Räikkönen

4*

Charles Leclerc

3

Antonio Giovinazzi

3

Daniel Ricciardo

3

Kevin Magnussen

3**

George Russell

3

Max Verstappen

2

Robert Kubica

2

Sergio Perez

2

Nico Hülkenberg

1

Esteban Ocon

1

* = Räikkösen pistemäärä pienenee tiistaina kahdella pisteellä.
* = Magnussenin pistemäärä pienenee tiistaina yhdellä pisteellä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja