Lewis Hamilton purnasi Mercedekselle – toivoo muutosta tallikaverinsa rooliin: "Ehkä kauden toisella puolikkaalla"

Lewis Hamilton on vaatinut George Russellin roolin muuttamista, kun hän toivoo Mercedeksen lopettavan kokeilujen tekemisen kisaviikonloppujen aikana.

Hamilton ja Russell ovat ajaneet tällä kaudella monissa kilpailuissa eri asetuksilla yrittäessään löytää nopean ratkaisun Mercedeksen ongelmiin.

Tämä lähestymistapa on kuitenkin tullut Hamiltonille kalliiksi, sillä Russell on voittanut seitsenkertaisen mestarin lähes jokaisessa kilpailussa tällä kaudella. Entinen Williams-mies on parhaillaan 44 pistettä Hamiltonin edellä.

Samaan aikaan Hamiltonin tulokset ovat olleet hieman vaihtelevampia. Mercedes-tähti on tällä kaudella jäänyt kertaalleen jopa kymmenen parhaan ulkopuolelle.

Kanadassa Hamilton palasi kuitenkin aiemmalle tasolleen, päihittäen tallikaverinsa aika-ajoissa ja ajaessa sunnuntaina puhtaasti kolmanneksi.

– Ehkä kauden toisella puoliskolla George voi tehdä kokeiluja. Yritämme vain edetä tiiminä, Hamilton tokaisi.

– Jatkossa olemme hieman varovaisempia, jotta emme tee liikaa kokeiluja. Se todella haittaa viikonlopun aikana, varsinkin jos ainoastaan harjoitukset yksi ja kaksi ajetaan kuivalla kelillä.

– Tästä viikonlopusta on paljon opittavaa ja parannuksia, joita voimme tehdä jatkossa.

Lue myös:

    Uusimmat