Lewis Hamilton lataa villin väitteen Max Verstappenin virheestä: "Olen sen verran salaliittoteoreetikko"

Max Verstappenin selvältä ajovirheeltä vaikuttanut lukkojarrutus saattoikin olla Red Bullin tarkoituksella tekemä juoni, uskoo F1-mestaruudesta hollantilaisen kanssa taisteleva Lewis Hamilton.

Verstappenin kisataktiikka näytti ottavan ison kolauksen, kun hän tärveli ainoat keskikovat renkaansa lauantain aika-ajojen toisessa osiossa. Juuri tuossa osiossa tehdyllä kierrosajalla käytetyt renkaat tulevat kuskeille kisan starttirenkaiksi, joten kärkikuskit yleisesti haluavat tehdä aikansa mahdollisimman kovilla seoksilla.

Näin he saavat kisassa venytettyä ensimmäistä varikkokäyntiään ja voivat mahdollisesti onnistua myös yhden pysähdyksen taktiikassa.

Verstappenille sattui kuitenkin ajovirhe. Hänen pyöränsä menivät ykkösmutkan jarrutuksessa lukkoon, ja vasempaan eturenkaaseen tuli paha kuluma. Red Bull -kuski palasi varikolle eikä voinut tehdä muuta kuin mennä yrittämään uutta kierrosaikaa pehmeillä renkailla.

Hamilton teki oman aikansa mediumeilla ja lähtee näin ollen myös kisaan niillä. Aika-ajon jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Mercedes-kuski heitti kommentin paalupaikkaan lopulta yltäneen Verstappenin virheestä.

– On mielenkiintoista katsoa dataa ja on-board-videokuvaa, että mitä siinä tapahtui. Aika harvoin ihmiset lukitsevat jarrunsa ykkösmutkassa, Hamilton virnuili.

Pelkältä vastustajan virheelle naljailulta kuulostanut tokaisu sai myöhemmin aivan uudenlaisen sävyn, kun Hamilton jatkoi spekulointiaan F1.comin tv-kameran edessä. Nyt Hamilton näki Red Bullin tempauksen jopa tahalliseksi.

– Olen sen verran salaliittoteoreetikko, että minusta kukaan ei tee lukkojarrutusta ykkösmutkassa, ja jos teet sen, niin ei se ole mikään iso lukkojarrutus.

– Uskon, että he halusivat vapaaehtoisesti vaihtaa pehmeisiin renkaisiin. Saatan olla väärässäkin, mutta toivottavasti meidän valintamme osuu oikeaan, Hamilton pohti.

Väite tuntuu erikoiselta, sillä olisihan Red Bull vain voinut hakea pehmeät renkaat ja säästää mediumit kisaan. Samalla Verstappen myös olisi ottanut ison riskin pilaamalla yhden aikakierroksensa. Seuraavalla yrittämällä hän olisi voinut jäädä esimerkiksi radalle syntyneeseen ruuhkaan tai kohdata keltaiset liput.

Myöskään Verstappenin tallikaveri Sergio Perez ei lähtenyt kokeilemaan keskikovilla renkailla. Kärkikymmeniköstä niihin turvautuivat vain Mercedes-kuskit Hamilton ja Valtteri Bottas sekä AlphaTaurin Yuki Tsunoda ja Pierre Gasly. Heistä Gasly kuitenkin putosi pois kymmenen kärjestä ja saa näin ollen valita vapaasti kisarenkaansa.

Kuudennesta ruudusta starttaava Bottas oli C Moren haastattelussa pitkälti sitä mieltä, ettei kukaan voi päästä sunnuntain kisassa maaliin yhdellä pysähdyksellä, jos startissa on alla pehmeät renkaat.

– Meidän käsityksemme mukaan yksi stoppi on softilla aika vaikea, mutta mediumeilla se on mahdollista. Se oli meidän ajattelumme siihen. Uskon, että se luo aika mielenkiintoisen kisan huomenna, että lähdetään ihan eri kumeilla.

Lue myös:

    Uusimmat