Marjatta uskoo saaneensa vuosien varrella erilaisia viestejä edesmenneiltä sukulaisiltaan. Hän on suhtautunut kokemuksiinsa luontevasti, eikä ole häpeillyt kertoa niistä. Vaikeissa elämänvaiheissa on lohduttanut tunne siitä, että kuolleetkin läheiset voisivat olla yhä läsnä.
Marjatta Latosaaren isä kuoli elokuussa 1979. Se oli kova paikka Marjatalle, sillä hän oli aina ollut isän tyttö. Samaisen vuoden marraskuussa Marjatta tuli illalla miehensä kanssa töistä kotiin. Viidestä lapsesta keskimmäinen oli vielä ylhäällä ja laittanut iltapalaa.
– Oli isän syntymäpäivä, joten siirryimme mieheni ja tyttäreni kanssa oikein ruokasaliin istumaan. Juttelimme isästä, sillä hän oli ollut koko perheelle tärkeä, Marjatta sanoo.
Marjatta kertoo koko talon olleen hiljainen. Nuoremmat lapset nukkuivat, eikä koira ja kissakaan inahtanut. Yhtäkkiä kirjahyllystä, kymmenen sentin korkuisen säleikön takaa lensi lattialle messinkinen maljakko.
– Totesin heti, että jaahas, pappa on täällä. Mieheni, joka suhtautui skeptisesti yliluonnollisiin asioihin, kertoi avoimesti tästä tapauksesta muille. Hän sanoi, että ei olisi sitä uskonut, jollei olisi ollut itse paikalla, Marjatta virkkoo.
Marjatta kertoo elämän kohdelleen häntä kovin käsin isän kuoleman jälkeen. Talousvaikeudet, paha kolari ja miehen syöpä väsyttivät henkisesti.
– Silloin ajattelin, että saisi se isä olla vielä olemassa. Ollessani oikein väsynyt minulle tuli tunne, että isä seisoo selän takana, Marjatta sanoo.
Marjatta on saanut myös vahvoja tuntemuksia 1967 kuolleesta tädistään, joka oli hänelle kuin toinen äiti. Kun Marjatta lähti päivävisiitin jälkeen tädiltä ajamaan syksyiseen ja pimeään yöhön, tädillä oli tapana sanoa: ”Aja varovasti”. Vieläkin, kun Marjatta ajaa huonolla kelillä, hänellä on voimakas tunne, että täti istuu vieressä.
Lentävä maljakko, karhea kosketus: Marjatta on tuntenut vainajien läsnäolon
Julkaistu 02.11.2013 08:30
