Lemmy Kilmister maitopoikana – kansainvälinen media villiintyi

Uutinen Lemmy Kilmisteristä Valion mainoskasvona on ylittänyt nyt myös kansainvälisen median uutiskynnyksen useassa eri julkaisussa.

Yksi aikamme legendaarisimmista rockikoneista, Lemmy Kilmister konsertoi Motörhead-yhtyeensä kanssa Suomessa 6.12.2015. Ennen Helsingin Hartwall Arenalla pidettyä keikkaa mies piipahti Maunulassa mainoskuvauksissa. 

Rocklegenda oli saatu suostuteltua näyttelemään uusiksi lähes 20 vuotta vanha Valio-mainos, jossa "kovan luokan kundi" kertoo, ettei ole koskaan ole juonut maitoa, eikä juo. Miehen poismeno vaikutti ratkaisevasti lopputulokseen, mutta mainos kuitekin julkaistiin.

The Guardian julkaisi sivuillaan perjantaina artikkelin, jossa lehti kertoo yksityiskohtaisesti, miten Kilmister päätyi uudeksi maitopojaksi. 

"Kuvattu mainos on kuuluisan, 20 vuotta sitten kuvatun maitomainoksen uudelleenfilmatisointi. Lemmy poistuu nuhjuisesta baarista ja toteaa "En ole koskaan juonut maitoa, enkä juo" , Guardian tiivistää tapahtumat nettisivuillaan.


Daily Mail puolestaan korostaa, että Kilmisterin poismenon jälkeen mainos aiottiin hyllyttää, mutta päätettiin julkaista muuttaen sisältöä kunnianosoituksesi legendalle.

Telegraph

 tarttui myös aiheeseen. Myös heidän artikkelissaan on mainos upotettuna. Artikkelissa on Hasan & Partnersin operatiivisen johtajan Jussi Lindholmin sama kommentti kuin muissakin julkaisuissa. 

"Suomalainen markkinointitoimisto Hasan & Partners oli tekemässä mainoksen jälkituotantoa, kun suru-uutinen Kilmisterin poismenosta levisi", Telegraph kirjoittaa tapahtuneesta.

Jussi Lindholmin "positiivisesti oudoksi" kuvailemasta mainoksesta kirjoitti perjantaina myös Mirror.  Heidän sisältönsä yllättävästä maitomiehestä on melko identtinen muiden ulkomaisten medioiden kanssa. Myös heidän artikkelissaan kerrotaan, miten kuvattu materiaali saatiin taipumaan tribuutiksi ikoniselle muusikolle.

Lue myös:

    Uusimmat