Legendaariselta seksiasiantuntijalta tärkeä vinkki petipuuhiin yli 50-vuotiaille miehille – oletko tullut ajatelleeksi tätä?

Yli yhdeksänkymppinen seksiasiantuntija kehottaa vanhempia miehiä harrastamaan seksiä heti aamusta.

Seksiä ei sovi unohtaa vanhemmallakaan iällä, sen puolesta puhuu jo tiedekin. Esimerkiksi Sexual Medicine -julkaisussa esitelty tutkimus viittaa siihen, että säännöllinen seksielämä piristää henkisesti yli 50-vuotiaita.

Legendaarinen seksiasiantuntija, 1980-luvun radio-ohjelmastaan alun perin tutuksi tullut Dr. Ruth eli seksuaaliterapeutti Ruth Westheimer paljasti miehille suunnatun Men's Health -sivuston haastattelussa tärkeimmän seksivinkkinsä yli viisikymppisille miehille.

Urallaan jo 45 seksiaiheista kirjaa kirjoittaneen Westheimerin, 93, mukaan sillä on nimittäin väliä, mihin aikaan päivästä petihommiin ryhtyy.

– Heidän pitäisi harrastaa seksiä aamuisin, kun testosteronitasot ovat korkeimmillaan. Hyvien yöunien jälkeen miehen pitäisi käydä ulkona, käydä vessassa, syödä pieni aamupala – ei isoa – ja mennä takaisin sänkyyn, Westheimer neuvoo ja kiteyttää vielä:

– Vanhempien ihmisten pitäisi tottua harrastamaan seksiä aamuisin.

Dr. Ruth. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Miten testosteroni liittyy seksiin?

Testosteroni on sukuhormoni, joka vaikuttaa muun muassa mielialaan ja seksuaaliseen toimintaan, kertoo Terveystalo. Mieshormoniksikin kutsuttua testosteronia tarvitaan aikuisena muun muassa sukuvietin kehittymiseen, siittiöiden tuotantoon sekä erektioon.

Hormonin tuotanto heikkenee keski-iästä lähtien. Westheimer on oikeassa: testosteronitasot todella ovat korkeimmillaan heti aamusta, kun kiihottumisen ja suorituksen kannalta tärkeää hormonia kehittyy miesten nukkuessa.

Vähentyneet seksuaaliajatukset, harventuneet aamuerektiot ja erektiohäiriöt voivat puolestaan kieliä matalasta testosteronitasosta, kertoo Terveyskirjasto. Erään tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista miehistä ei tunnista mahdollista testosteronivajettaan. 

Mikä asento toimii?

Ruth Westheimer kertoi Men's Health -sivuston haastattelussa kantansa myös vanhempien ihmisten seksiasentosuosituksiin. Mikä asiantuntijan mielestä olisi paras seksiasento yli viisikymppiselle?

– Mikä tahansa asento, joka toimii hänelle, pamauttaa Westheimer.

Mitään tiettyä asentoa asiantuntija ei siis nimeä, mutta muistuttaa, että vanhemman naisen kannattaa aina käyttää liukuvoidetta. Ilman liukuvoiteen käyttöä puuhiin ei kannata ryhtyä, koska seksi voi olla naisesta kivuliasta, jos limakalvot tuntuvat kuivilta.

Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla

Ja jos yhdyntä ei syystä tai toisesta onnistu, ei Westheimerin mukaan ole mitään syytä lannistua.

– Pitäkää huoli, että tyydytätte toisenne. Joko suuseksillä tai käsin, asiantuntija ehdottaa.

Westheimer muistuttaa myös, että kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Toisen voi tyydyttää toisena päivänä, kumppanin seuraavana.

– Ei sen tarvitse tapahtua samaan aikaan. Se on vanhempien ihmisten väärinkäsitys seksistä.

Video: Onko jokaisella miehellä erektio-ongelmia, ja minkä kokoinen on "normaali penis"?

Onko jokaisella miehellä oikeasti joskus erektio-ongelmia? 2:33
Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen vastaa miehiä askarruttaviin kysymyksiin.

Lue myös:

    Uusimmat