Kolmannes suomalaismiehistä ei tunnista testosteronivajetta – näin hoidat vaivan!

Tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista miehistä ei tunnista testosteronivajetta. Sen tunnetuimmat oireet ovat seksuaalinen haluttomuus ja erektiohäiriöt. Lue, millaisia keinoja lääkärit suosittelevat testosteronivajeen hoitamiseksi.

Tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista miehistä ei tunnista mahdollista testosteronivajettaan. Testosteronivajeessa kivesten tuottaman testosteronin tuotanto on vähentynyt. Testosteronivajeen yleisimmät oireet ovat seksuaalinen haluttomuus ja erektiohäiriöt.

– Testosteronivajeeseen liittyvät oireet voivat muistuttaa muiden sairauksien oireita. Siksi on vaikea arvioida, mitkä ovat juuri testosteronivajeen syytä. Esimerkiksi kaikki erektiohäiriöt eivät johdu testosteronivajeesta, kertoo lääketieteen tohtori, dosentti Antti Perheentupa Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Testosteronin määrä vähenee noin prosentin vuodessa 40 ikävuoden jälkeen.

– Mitä vanhempi mies, sitä varmemmin hänellä on testosteronivajetta. Lisäksi ylipaino ja vähäinen liikunta lisäävät todennäköisyyttä, lääkäri Tapani Vuola kertoo.

Myös erilaiset sairaudet saattavat laskea testosteronipitoisuuksia. Sen lisäksi on muita epämääräisiä oireita: unettomuutta, keskittymiskyvyn puutetta – pahimmillaan hikoilua ja masennusta. Ärtyneisyys kuuluu epätarkkoihin oireisiin, sillä itse voi olla vaikea arvioida omaa ärtyvyyttä ja tunne voi sopia lähes mihin tahansa elämäntilanteeseen.

– On vaikea sanoa, mikä ärtyneisyys johtuu testosteronivajeesta. Toisaalta, jos on haluttomuutta ja samalla mielialan vaihteluita, niillä voi olla yhteys toisiinsa, Perheentupa jatkaa.

Testosteronivajeen oirekuvaukset saattavat sopia myös esimerkiksi diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin tai kilpirauhasen vajaatoimintaan. Jos miehellä on syytä epäillä juuri testosteronivajetta, määritetään se aamulla otettavalla verikokeella. Hoitokokeilun kautta voi saada lievityksen oireisiin ja testosteronin puutoksen syy löytyä.

– Silloin kun on väsynyt olo ja vointiin liittyy ongelmia seksuaalitoimintojen kanssa, ja varsinkin jos on ylipainoa, eikä muita syitä oireisiin löydy, päädytään usein hoitokokeiluun. Siinä oireiden seuranta on äärimmäisen tärkeää, koska muuten apu jää epämääräiseksi, Perheentupa painottaa.

Selkeä testosteronin puutos huomataan verikokeessa. Perheentupan mukaan kokeilu on hyvä tehdä, jotta nähdään, helpottavatko oireet hoidon aikana. Testosteronikorvaushoitoa on saatavilla sekä päivittäin levitettävänä geelinä että harvakseltaan otettavina pistoksina.

– On aika helppoa aloittaa geelihoidolla. Etuna on, että se on päivittäin otettava annos ja jos se halutaan lopettaa, testosteronista päästään nopeasti eroon, Perheentupa sanoo.

Jos hoito pitkittyy, monet käyttävät mieluummin pistoshoitoa. Pistoksen takamukseen antaa terveydenhuollon ammattilainen kolmen kuukauden välein. Silloin on muistettava, koska pistos otetaan.

Voiko testosteronikorvaushoidosta sitten olla jotain haittaa?

– Tavallisin haitta lienee veren hematokriitin kohoaminen, toisin sanoen testosteroni stimuloi veren punasolujen tuotantoa. Tätä pitää seurata verikokein harvakseltaan, Vuola sanoo.

Liikunta ja elintapojen muutos on ratkaisevaa

Testosteronikorvaushoidon rinnalla omien elintapojen parantaminen on keskeistä. Yleensä hoito on pitkäkestoinen, mutta jos painoa saadaan merkittävästi laskettua, on mahdollista, etteivät oireet palaa hoidon jälkeen. Hoitoa ei suositella lapsia haluaville miehille, sillä testosteronikorvaushoito vähentää siittiöiden määrää.

Tutkimukseen vastanneista 40 prosenttia ei tiennyt, miten seksuaalista haluttomuutta pitäisi hoitaa.

– Liikunta ja elintapojen muutos, kuten ruokavalion parantaminen, ovat asioita, joita suositellaan ensisijaisesti. Ylipäätään se, että nousee television äärestä ylös liikkumaan, saattaa jo parantaa tilannetta. Ylipaino on yksi merkittävä testosteronitasoja madaltava asia, mikä tietysti vaikuttaa haluihin, Perheentupa selventää.

– Erektiohäiriö liittyy olennaisesti testosteronivajeeseen. Usein on niin, että jos on haluton, ei kykenekään. Erektiohäiriö yleensä on aika syvän testosteronivajeen oire tai sitten se tulee vähän myöhemmin, Vuola lisää.

Suomalaisista miehistä 81 prosenttia kertoo haluavansa pysyä seksuaaliseesti aktiivisena vanhetessaan. Naisista samaa mieltä on 66 prosenttia. Huolimatta siitä, että suurin osa ihmisistä pitää seksiä tärkeänä, seksuaalisen haluttomuuden takia lääkäriin hakeutuu alle puolet suomalaisista. Miehistä noin 40 prosenttia ja naisista noin 30 prosenttia ajatteli voivansa mennä lääkäriin hoitamaan asiaa. Tämä oli Perheentupasta ja Vuolasta yllättävää.

– Melko harva hakeutuu lääkäriin, vaikka seksiä pidetään tärkeänä. Ehkä ihmisillä on ollut huonoja kokemuksia tai ehkä ei tiedetä, että apua on saatavilla. Haluttomuus voi olla edelleen tabu. Toisaalta lääkäri ei välttämättä ole ainoa paikka, josta saa neuvoja tai apua seksuaalisuuteen, onhan Suomessa paljon muun muassa seksuaaliterapeutteja. Kaikki seksiongelmat eivät suinkaan ole lääketieteellisiä, Vuola sanoo.

Perheentupa pohtii myös sitä, onko naisilla enemmän ”lupa” olla haluamatta, mutta miehelle sellainen ei sovi.

– Miesten voi olla erittäin vaikea hyväksyä tilannetta, että vanhemmiten toimintakyky saattaa heikentyä. Eikä seksuaalisuutta välttämättä ajatella lääketieteellisenä asiana, Perheentupa toteaa.


Miehen vaihdevuodet -tutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Bayerin toimeksiannosta. Tutkimuksen vastaajamäärä on 1006. Kohderyhmään kuuluvat 18-74-vuotiaat suomalaiset.


Lähde: Deski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat