Porilaisen Laura Silanderin tyttären koulupäivä sai ikävän päätöksen, kun upouusi ulkotakki oli kadonnut naulakosta. Koulun rehtorin sijaisen mukaan vaatteet tavallisesti menevät oppilaiden kesken sekaisin, mutta aivan tällaista ei ole aiemmin sattunut.
Keskiviikkona 16. tammikuuta Laura Silander sai 5-luokkalaiselta tyttäreltään yllättäen puhelun. Uusi Niken untuvatakki oli viety naulakosta kesken koulupäivän – onneksi puhelin ei kuitenkaan ollut jäänyt takin taskuun.
– Silloin oli 15 astetta pakkasta ja tytöllä vain ohut paita päällä, kotiin on kuusi kilometriä. Onneksi pääsin hakemaan hänet. Tytär itki tietenkin, koska takki oli varastettu ja mietti jo, että uskaltaako pukea enää mitään kouluun, Laura kertoo MTV Uutisille.
– Itselläkin harmitus oli todella suuri, koska vastustan kalliiden merkkivaatteiden ostamista, mutta nyt tyttö sai takin minulta syntymäpäivälahjaksi. Jouduin jo ostamaan uuden. Kolmen lapsen yksinhuoltajana vaatehankintoihin käytetyt kulut ovat jo muutenkin tarpeeksi suuret, niin ei olisi ollut tarvetta kyllä lisäkuluille, mutta eipä tytär voi ilman takkiakaan kulkea, hän jatkaa.