Latvala toivoi salaa rikkovansa idolinsa ennätyksen

Ralliautoilun maailmanmestaruussarjan nuorimmaksi osakilpailuvoittajaksi sunnuntaina noussut Jari-Matti Latvala on iloinen rikottuaan Henri Toivosen 27 vuotta sitten tekemän ennätyksen.

Toivonen oli 24 vuoden ja 86 päivän ikäinen voittaessaan Isossa-Britanniassa vuonna 1980. Latvalalla oli voittaessaan ikää 22 vuotta ja 313 päivää. Toivonen kuoli traagisesti Korsikan rallin onnettomuudessa vuonna 1986.

- Henri oli yksi idoleistani. Olen aina salaa halunnut lyödä hänen ennätyksensä nuorimpana voittajana, Hirvonen totesi kilpailun jälkeen.

- Henrillä ei ehkä ollut yhtä paljon kisoja voittaessaan kuin minulla. Kyllä se aika paljon vaatii päästä sille tasolle, että pystyy taistelemaan voitosta, Latvala jatkoi.

Kauden avauskisa Monte Carlossa sujui Latvalalta mollivoittoisesti lukuisten ongelmien kanssa painiessa. Nyt hän avasi kauden pistetilinsä komeasti ongelmattomalla ajolla.

- Kilpailu alkoi hyvin heti ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien. Emme tehneet virheitä ja auto on ollut aivan loistava. Pystyin kontrolloimaan vauhtia, mistä olen todella iloinen, Latvala

Seuraavaksi rallisirkus siirtyy Amerikan mantereelle, jossa ajetaan Meksikon ja Argentiinan osakilpailut.

- Olen tyytyväisin mielin ja tämä tulos antaa minulle huimasti itseluottamusta. Odotan innolla Meksikon osakilpailua.

Meksikon kilpailu ajetaan kolmen viikon päästä helmi-maaliskuun vaihteessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat