USA 2007. Ohjaus: Craig Gillespie. Käsikirjoitus: Nancy Oliver. Tuotanto: Sarah Aubrey, John Cameron. Kuvaus: Adam Kimmel. Leikkaus: Tatiana S. Riegel. Pääosissa: Ryan Gosling, Emily Mortimer, Paul Schneider, Patricia Clarkson, Kelli Garner, R.D. Reid, Nancy Beatty, Doug Lennox. Kesto: 106 min.
Mainosohjaajana kokenut mutta pitkän elokuvan puolella tuntematon Craig Gillespie on tehnyt sydämeenkäyvän indie-elokuvan yksinäisestä miehestä, joka tilaa internetistä pumpattavan nuken ja rakastuu siihen. Lars ja se ainoa oikea on virkistävä tuttavuus, vähässä paljon tiivistävä kuvaus järkkyvästä mielestä ja erikoisesta tavasta parantaa sitä.
Kiltti ja huomaavainen Lars (Ryan Gosling) kykkii asunnoksi muutetussa autotallissaan eikä tapaa ketään, vaikka naapurissa asuva velipoika Gus (Paul Schneider) raskaana olevine vaimoineen (Emily Mortimer) pyytää kylään ja koettaa naittaa milloin kellekin pikkukaupungin tytöistä. Lars pelkää kosketusta. Hän ei reagoi työpaikan iloisen Margon (Kelli Garner) lähestymisyrityksiin.
Sitten Lars hankkii Biancan. Bianca ei puhu vaan istuu silmät ja suu ammollaan hiljaa. Biancan kanssa voi jutella mukavia tai riidelläkin jos siltä tuntuu.
Ensin perheen on sopeuduttava kummalliseen ja traagiseen tilanteeseen, sitten tanskalaissiirtolaisten jälkeläisistä koostuvan yhteisön, jossa kaikki tuntevat toisensa. Mutta koska Lars on niin pidetty ja paikallinen pastorikin (R.D. Reid) tarjoaa ymmärtämystä, kaupunkilaiset eivät torju vaan tarjoutuvat apuun. Biancastakin tulee tavallaan yhteisön jäsen – ja ”tärkeä opetus”, kuten pastori seurakunnalleen toteaa.
Kanadan ankean lumisessa Ontariossa kuvattu elokuva on lämmin ja oivaltava tarina erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä vähän samaan tapaan kuin Thomas McCarthyn viehättävä ohjaus Station Agent (2003), jonka pääosassa oli pikkupaikkakunnalle tupsahtava lyhytkasvuinen mies. Elokuvia yhdistää myös loistava veteraaninäyttelijä Patricia Clarkson, joka nyt esittää Larsin viisasta lääkäripsykologia. Tämä ymmärtää, että ”hoitamalla” Biancaa voidaan lähestyä yksinäisyyteensä sulkeutuneen miehen omaa traumaista mieltä.
Oivallisen pikkuelokuvan ainoa rasite on liiallinen söpöys. Helppous jolla pumpattavaa barbaraa palvova peräkammarinpoika otetaan uskovaisen yhteisön siipien suojaan – tarjotaan törösuiselle nukelle jopa sairaalapaikka! – lähentelee sokerista fantasiaa. Kun harmaasävyisen elokuvan lajityyppi muuten pysyy realismin puolella, ristiriita tökkii.
Tämä ei toki riitä pilaamaan Gillespien esikoispitkän raikkautta ja aiheen käsittelyn omaperäisyyttä. Ennen kaikkea siitä tekee näkemisen arvoisen pääosassa vakuuttava Ryan Gosling. Hän on tämän hetken kiinnostavimpia nuoremman polven näyttelijöitä, joka on tehnyt hätkähdyttävät roolisuoritukset sellaisissa elokuvissa kuin The United States of Leland (2003) ja Half Nelson (2006).
Jo 15-vuotiaana näyttelemisen aloittanut Gosling näyttää olevan parhaimmillaan kärsivien poikkeusyksilöiden rooleissa. Hänen herkkäeleiset kasvonsa tekevät ymmärrettäväksi kauhistavan kuilun, joka avautuu ihmisen ja maailman, erilaisen olennon ja yhteiskunnan välillä.
Teksti: Tuuve Aro