Lämmin sää lisää teiden suolausta

Lämpimät talvet lisäävät teiden suolaamisen tarvetta Suomessa. Leutojen talvikelien tuomaa liukkautta joudutaan Keski- ja Pohjois-Suomessa torjumaan yhä useammin suolaamalla.

- Jos lämpötila pyörii nollan läheisyydessä, tienpinnan sulaminen ja jäätyminen lisää suolaamisen tarvetta. Myös lämpimällä säällä satava nuoskalumi on pakkaslunta liukkaampaa, Tiehallinnon suunnittelupäällikkö Olli Penttinen kertoo.

Leudot talvet kohtelevat maan eri osia kuitenkin eri tavalla. Etelän rannikkoseuduilla taas on tultu tilanteeseen, jossa tienpinnat eivät talvisin juuri jäädy. Suolaakaan ei luonnollisesti tarvita entiseen malliin.

- Tänä vuonna etelässä ei ole vielä varsinaista talvea ollutkaan.

Oudot kelit tuovat myös hämmentäviä ongelmia mukanaan. Viime päivinä on etelässä saatu ihmetellä tilannetta, jossa tienpinta jäätyy nopeasti kipakassa pakkasessa. Suola ei tähän auta, sillä se sulattaa tien vain noin -6 asteen lämpötilaan asti. Konstit tällaisen liukkauden torjumiseen ovat vähissä.

- Hiekkaa voidaan käyttää esimerkiksi liittymissä ja rampeissa, mutta kovin hyvin se ei tiellä pysy, Penttinen tuumii.

Suolan käyttöä vähennetty

Maanteiden suolausta on Suomessa vähennetty yli kolmanneksella 1990-luvun tasosta. Olli Penttinen kertoo, että suolan käyttöä ei enää voida juuri vähentää. Vaikka maanteitä sulatellaan aivan tavallisella ruokasuolalla, liian reilua käyttöä pyritään välttämään.

- Suola liukenee pohjaveteen ja sieltä eteenpäin kulkeutuessaan syövyttää esimerkiksi vesijohtoputkistoja.

Ympäristöhaittojen lisäksi suola myös ruostuttaa autoja, ja roiskuva suolarapa heikentää liikenteessä näkyvyyttä. Teiden päällysteelle suola ei sinänsä ole ongelma.

- Toistuva sulaminen ja jäätyminen tosin vaurioittaa pinnoitetta ja siltojen rakenteita, Penttinen toteaa.

Suolaamista on saatu kuriin paremmilla levitystekniikoilla ja tarkemmalla tieosuuksien valikoinnilla. Nykyään Suomessa suolataan vain vilkkaimpia maanteitä. Tienpidosta vastaavia urakoitsijoita myös kannustetaan taloudellisesti "bonussakolla".

- Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että jos urakoitsija alittaa suolankäyttökiintiön, hän saa rahaa. Vastaavasti ylityksestä tulee sanktioita. Tällä kannustetaan esimerkiksi auraamaan riittävän usein.

Vaihtoehtoja teiden suolaamiselle ei juuri ole. Biologisesti hajoava kaliumformaatti toimii hyvin, mutta on 15 kertaa suolaa kalliimpaa. Hiekka taas lentää vilkkaammilla tieosuuksilla sivuun aivan liian nopeasti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat