Satu Tuomisto on päättänyt laihduttaa neljä kiloa ennen heinäkuun Miss Universum -kisoja. Erittäin timmissä kunnossa jo nyt oleva Satu ei pidä laihduttamistaan mitenkään kummallisena asiana.
– En koe missään nimessä rupsahtaneeni. Olen sporttisessa kunnossa ja kilot lähtevät, kun poistan nesteitä vartalostani.
– Syön edelleen terveellisesti ja hyvin, Satu selvittää.
Hän teki saman tempun ennen Miss Suomi -kisojakin.
– Silloin pudotin saman verran kahdessa viikossa, Satu kertoo.
Mallitoimisto Paparazzin johtaja Laila Snellman on sitä mieltä, että hyväkroppaisen Sadun pitääkin laihduttaa, jos meinaa pärjätä Miss Universum -karkeloissa.
– Siellä on häntä paljon hoikempia kisailijoita. Kyllä hän varmasti tietää nämä kriteerit, Laila perustelee.

"Tätä alaa ei voi selittää maalaisjärjellä"
Lailan mallitoimisto Paparazzi nappasi Suomen Huippumalli haussa -ohjelmasta peräti viisi tyttöä. Ohjelman kisaajat olivat jo ennen ohjelmaa alipainoisia. Ilta-Sanomat kertoi toukokuussa, että ohjelmaan osallistuneiden naisten painoindeksit olivat kisan alussa 17,3–18,2. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan painoindeksi 18,5 on alipainon raja. Tästä huolimatta kisaajat passitettiin laihdutuskuurille.
Maalaisjärjellä ajateltuna nuoret naiset joutuivat laihduttamaan itsensä epäterveellisen laihoiksi.
– Tätä alaa ei nyt vaan pysty selittämään maalaisjärjellä, Laila lataa.
– Tällä alalla vaatteet ovat niin pieniä, ettei niihin mahdu liian isot tytöt. Jos minä ottaisin toimistoomme isompia malleja, olisi kohta iso liuta malleja työttömänä, Laila järkeilee.
