Golftähti Jon Rahm on jättämässä taloudellisiin ongelmiin ajautuneen LIV-kiertueen, brittimedia The Telegraph uutisoi.
Kaksinkertainen major-voittaja Rahm, 31, liittyi saudirahoitteiselle LIV-kiertueelle loppuvuodesta 2023 Forbesin mukaan jättimäisellä 350 miljoonan dollarin palkkiolla. Hän on ollut kiertueen menestynein pelaaja kolmella peräkkäisellä kokonaisvoitollaan.
Nyt LIV on henkitoreissaan saudirahoittajien vetäydyttyä. Rahm on The Telegraphin mukaan jättämässä sarjan, kun kausi päättyy myöhemmin tässä kuussa.
LIV perui torstaina sen kauden päätöskisaksi suunnitellun joukkuekisafinaalin elokuun lopulta. Kauden päätöskisa on siis edessä jo ensi viikolla Indianassa.
Espanjalaisen Rahmin poistuminen lisäisi entisestään LIV:n haasteita löytää rahoittajia ensi kaudelle ja eteenpäin.
Lue myös: Suomi-urheilun huima nousutarina lähellä täyttymystä – "Samoilla höyryillä mennään vieläkin"
Viime toukokuussa Rahm teki sopimuksen Euroopan-kiertueen kanssa, minkä seurauksena hän säilytti jäsenyytensä ja pelikelpoisuuden Ryder Cupissa. Hän suostui sakkoihin ja lupautui pelaamaan viisi kisaa Euroopan-kiertueella.
Euroopan-kiertue on Telegraphin mukaan "yhä varmempi" siitä, että Rahm pelaa enemmän sen kisoja ensi kaudella.

