Jouluaattoyönä 2003 Eeva Pohjanpalon isä heräsi yhtäkkiseen pahoinvointikohtaukseen. Samalla hän menetti osittain näkökykynsä eikä ollut pysyä pystyssä. Isän avopuoliso soitti paikalle ambulanssin, jonka henkilökunta arveli oireiden johtuvan ylensyönnistä. Tarvitsemaansa hoitoa isä sai vasta tapaninpäivänä.
– Hetken isäni oireita kuunneltuaan ambulanssimiehet kyllä kysyivät, haluaisiko isäni lähteä sairaalaan. Mutta isä on vanhan kansan mies, eikä halunnut lähteä, kun kerran ei ollut pakko, Eeva Pohjanpalo kertoo.
Pohjanpalon isä oli tuolloin mökillä. Koska pahoinvointi ja huimaus jatkuivat seuraavanakin päivänä, hän tahtoi kotiin.
– Isä oli niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt itse ajamaan, vaan joutui soittamaan veljilleni, että menevät hakemaan.
Suoraan sairaalaan
Pohjanpalo sopi veljiensä kanssa, että isä vietäisiin suoraan sairaalan päivystykseen.
– Isä voi huonosti, hän ei pystynyt kävelemään ilman tukea, ja hänellä oli kova päänsärky. Hän paleli ja hikoili voimakkaasti.
Sairaalassa todettiin, että hänen verenpaineensa oli korkealla.
– Syytä näihin oireisiin ei löytynyt, mutta mitään jatkotutkimuksia ei määrätty, vaan isäni lähetettiin kotiin lepäämään päänsärkylääkkeiden turvin, tuohtunut tytär selittää.
Hän olisi vienyt isänsä vielä samana iltana jonnekin muualle tutkittavaksi, mutta isä vastusteli; olihan lääkäri juuri todennut, ettei mistään niin vakavasta ole kyse, etteikö hän pärjäisi kotona.
Uusi yritys tapaninpäivänä
– Sovimme isäni avopuolison kanssa, että hän seuraisi yön yli isän vointia ja soittaisi heti ambulanssin, jos tila pahenisi entisestään. Päätimme myös, että veisimme isän yksityiselle lääkäriasemalle heti seuraavana aamuna, Pohjanpalo muistelee.
Tapaninpäivän aamuun mennessä Pohjanpalon isän vointi ei ollut muuttunut miksikään, joten lääkäriin lähdettiin heti.
– Lääkäri totesi, että isäni verenpaine oli vaarallisen korkea ja kertoi samalla epäilevänsä, että pahoinvointi, päänsärky ja näköhäiriöt saattaisivat viitata aivoverenvuotoon. Hän määräsi isän välittömästi jatkotutkimuksiin Meilahden neurologiseen päivystykseen, jonne lähdimme viipymättä, Pohjanpalo kertoo.
– On aivan käsittämätöntä, että isän oireita ei tunnistettu sairaalassa edellisenä päivänä, vaikka hän vietti siellä useita tunteja. Yksityislääkärin vastaanotolla alustavan diagnoosin saaminen vei noin 15 minuuttia, hän huomauttaa.
Muutaman tunnin kuluttua lääkärin epäilykset osoittautuivat oikeiksi. Pohjanpalon isällä oli ollut infarkti pikkuaivoissa, ja hänet siirrettiin neurologiselle osastolle saamaan jatkohoitoa.
Infarkti vei työkyvyn
– Ikävimmältä tuntuu, kun emme koskaan saa tietää, olisiko isäni kuntoutunut infarktin jälkeen paremmin, jos hän olisi päässyt asianmukaiseen hoitoon ajoissa, Pohjanpalo toteaa.
Hän laati isänsä tapauksesta muistutuksen tätä hoitaneelle sairaanhoitoyksikölle, jossa pyysi selvitystä mahdollisista hoitovirheistä. Lisäksi hän halusi tietää, mihin toimenpiteisiin kyseisessä sairaanhoitoyksikössä aiotaan ryhtyä, jotta vastaavanlaisilta tilanteilta jatkossa vältyttäisiin.
Päivystyksestä vastaava ylilääkäri vastasi pahoitellen, että asiaan liittyvän sairaanhoitokertomuksen merkinnät ovat puutteelliset, ja totesi, että potilaan oireisiin ei ole kiinnitetty huomiota riittävällä vakavuudella.
– Tämän jälkeen teimme tapauksesta kantelun Etelä-Suomen lääninhallitukselle, mutta laimein tuloksin. Kaikki isäni hoitoon joulupäivänä 2003 osallistuneet tahot kiistivät menetelleensä millään tavoin virheellisesti tai puutteellisesti.
Lääninhallitus antoi asiasta päätöksensä toukokuussa 2004. Sen mukaan asia ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Sairaskohtauksen jälkeen Pohjanpalon isän oli jättäydyttävä jatkuvien pahoinvointi- ja huimauskohtausten jälkeen vapaaehtoisesti varhaiseläkkeelle, sillä työkyvyttömyyseläkettä hänelle ei kaikesta huolimatta myönnetty.
– Isäni ainoa virhe oli, että hän hakeutui hoitoon väärään paikkaan. Tästä hän maksaa kovan hinnan, sillä ennenaikainen jättäytyminen pois työelämästä luonnollisesti pienensi hänen eläkettään. Hän on tehnyt koko ikänsä töitä ja maksanut veroja, mutta tässä tilanteessa hän ei saa yhteiskunnalta minkäänlaisia korvauksia.
Studio55.fi/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.