Kysely paljastaa: Naiset ja miehet yhtä mieltä siitä, mikä asia makuuhuoneessa sammuttaa mielenkiinnon
Kysely selvitti, mikä asia uuden kumppanin makuuhuoneessa saa kääntymään kannoillaan.
Uuden seksikumppanin vieminen makuuhuoneen puolelle voi olla jännittävä kokemus. 2 000 brittiä vastasi Perfect Homen kyselyyn, jossa selvitettiin, millaisia asioita ihmiset toisen kotona karsastavat, kertoo Mirror.
Yllättävää kyllä, sekä miehet että naiset nimesivät kyselyssä ykkösinhokikseen saman asian.
Alastonkuvat eivät miellytä
Sekä naiset että miehet nimesivät alastonjulisteet ja pornografian asiaksi, joita eivät hyväksyisi uuden kumppanin huoneessa. Erityisesti naiset olivat alastonkuvia vastaan, melkein puolet nimittäin nimesi sen ärsyttävimmäksi asiaksi. Miehistä samaa mieltä oli 22 prosenttia.
Perfect Homen kyselyssä naiset nimesivät muiksi inhokeikseen sotkuiset huoneet sekä vaatteet tai muun sotkun lattialla.
Miehiä puolestaan ärsyttivät pehmonallet ja julisteet.
Seiniä koristavat inspiraatiolauseet eivät myöskään saaneet kannatusta kyselyssä.
Vain kymmenen prosenttia kyselyyn vastanneista totesi makuuhuoneen tyylin vaikuttavan merkittävästi siihen, miten ilta päättyy.
Lähde: Mirror
Uusimmat
-
06:18
Perityt sotakirjeet - apusisaren kokemus pysähdytti
-
06:16
Unohdetut Suomen Punaisen Ristin apusisaret hoitivat sotilaita jatkosodan aikana
-
06:15
Kysely: Suomalaiset innokkaita äänestämään EU-vaaleissa
-
06:03
Venezuelassa kannatetaan Guyanan läntisen puoliskon liittämistä osaksi Venezuelaa
-
05:41
Tätä on luvassa, kun Sauli Niinistö isännöi Linnan juhlia viimeistä kertaa
-
05:31
Putin vierailee tänään Lähi-idässä – pyrkii vahvistamaan suhteita Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin
-
05:23
Poliisille itsenäisyyspäivä on ”suurin vuosittainen operaatio” – tällaisiin mielenosoituksiin on varauduttu
-
02:02
Lapsiperheköyhyyden tilannetta vertailtiin – Suomen sijoitus "poikkeuksellisen huono"
-
00:01
Katso, ketkä saivat ylennyksen itsenäisyyspäivänä reservissä ja puolustusvoimissa
-
23:44
Biden: Jos Trump ei pyrkisi presidentiksi, en tiedä pyrkisinkö minäkään
-
22:51
Ennätyskehonrakentaja pumppasi ME:n kaikille tutussa liikkeessä – montako toistoa sinä saisit?
-
22:23
Ensin kuului kova pamaus, sitten lentokone alkoi täristä voimakkaasti – kauhunhetket tallentuivat videolle Kiinassa
-
22:15
Tallipomot esittivät kovia syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – pariskunta joutuu nyt FIA:n syyniin
-
21:55
Ensitreffit-parin tulenarka tilanne kärjistyy – Töllötuomarit hämillään: "Riiaa selvästi pelottaa Aleksin käytös"
-
21:43
Britannia: Venäjä on vallannut suuren osan Marjinkasta
-
21:16
Putin on valehtelija ja pettänyt venäläiset, sanovat sotilaiden läheiset
-
21:08
Israel: Yli 80 sotilasta kuollut maahyökkäyksen aikana – MTV seuraa sotaa
-
21:01
"Käsidesimies" esitteli MTV:lle Linnan juhlien ikonisen kättelyreitin – katso video!
-
20:58
Venäläisurheilijat halutaan mukaan olympialaisiin – KOK:lta vaaditaan nopeaa ratkaisua
-
20:56
Näin suomalaiset hehkuttavat Sauli Niinistöä MTV Uutisten kyselyssä – "Sale on beast"
-
Lataa lisää