Kysely: Kristillisdemokraatit ja vapaat demokraatit voittoon Saksassa

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ja hänen konservatiivinen haastajansa Angela Merkel ovat päättäneet jatkaa vaalikampanjansa aina vaalien aattoon eli lauantaihin taistellakseen jokaisesta äänestä. Epävarmojen äänestäjien määrä on suuri, tuoreimman kyselyn mukaan 25 prosenttia.

Tuorein mielipidekysely lupaa Saksan kristillisdemokraateille ja vapaille demokraateille voittoa sunnuntain parlamenttivaaleissa. Kummankin puolueen kannatus on noussut perjantaina julkistetun kyselyn mukaan. Angela Merkelin johtamat kristillisdemokraatit saisivat kyselyn mukaan 41-43 prosenttia äänistä, kertoi Forsa-tutkimuslaitos.

Merkelin hallituskumppaneikseen kaavailemat vapaat demokraatit saisivat 7-8 prosenttia äänistä. Mielipidekyselyn pohjalta Merkel voisi saada 51 prosentin enemmistön liittopäiville.

Kymmenen päivän aikana tehdyt muut kyselyt ennakoivat, ettei Merkel yltäisi enemmistöön. Liittokansleri Gerhard Schröderin johtamat sosiaalidemokraatit saisivat 32-34 prosenttia äänistä Forsan uusimman kyselyn mukaan ja sen hallituskumppani vihreät 6-7 prosenttia. Yhdessä ne voisivat saada 41 prosenttia. Haastatelluista neljännes ei ollut päättänyt, ketä äänestää.

Haastateltavia oli 2004, ja kyselyn virhemarginaali oli 2,5 prosenttiyksikköä.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat