Kyrö: Päävalmentajat vastasivat dopingista

Julkaistu 12.05.2011 15:21(Päivitetty 19.05.2011 01:18)

Kari-Pekka Kyrön mukaan hiihdon päävalmentajat vastasivat dopingaineiden hankkimisesta urheilijoille. Kyrö kertoi oikeudessa, että Suomessa oli tehokas dopingkulttuuri. Tosin hän mainitsi, että muun muassa Espanjassa, Hollannissa ja Venäjällä tämä kulttuuri on vahvempi.

- Kyse oli ammattimaisesta dopinghuollosta ja sen organisoinnista, Kyrö sanoi. Hänen mukaansa se on alkanut jo 1970-luvulla.

Kyrön mukaan suomalaishiihtäjät käyttivät kasvuhormonia, epoa ja plasmaekspandereita.

- En osaa sanoa, mistä Pekka Vähäsöyrinki hankki aineet.

STT:n asianajaja Petteri Sotamaan kysymykseen Kyrö arveli, että ne olisivat voineet tulla Venäjältä. Dopingaineet hankittiin urheilijoiden kustannuksella.

- Minä tilasin niitä Hollannista. Siihen en halua vastata miten ne tuotiin Suomeen.

Haluatteko vastata kenelle?

- En halua vastata.

Ovatko ne menneet Suomen maastohiihtomaajoukkueelle?

- Kyllä.

Milloin?

- 1999-2000.

Kyrön kuuleminen jatkuu perjantaina kello 9, kun syytettyjen avustajat jatkavat kysymyksillään.

(MTV3)

Katso Jarkko Sipilän juttu (Seitsemän uutiset 12.5.2011)

Sumo video id

Kyrö puhui suunsa puhtaaksi: Miksi dopingista on tullut moraalinen mörkö?

Kyrö otti puukon oikeuteen mukaan

Kari-Pekka Kyrö ja syytetyt kohtasivat oikeudessa

Alla aiempia uutisia oikeudenkäynnistä.

Käsittely alkoi valmisteluistunnolla 30.3. ja pääkäsittely alkoi 27.4. Poliisin esitutkintamateriaali tuli julkiseksi 30.3.:

30.3.: Kyrön ex-vaimo muistaa oudon paketin jääkaapissa

30.3.: STT-jutun epäillyt kiistävät tienneensä dopingista

30.3.: Syyttäjä vaatii dopingjupakan syytetyille ehdollista

30.3.: Myllylä myöntää käyttäneensä epoa

30.3.: Kyrö: Räsäsestä laskettiin verta Trondheimissa

30.3.: Kyrö: Naganossa lähtöviivalle plasmalaajentajien avulla

30.3.: STT:n dopingjuttua puidaan käräjillä

30.3.: Kyrö: Naganossa lähtöviivalle plasmalaajentajien avulla

30.3.: Doping-oikeudenkäynti alkoi - mitä EPO on?

1.4.: Kuuntele Kari-Pekka Kyrön kuulustelunauhoite

27.4.: Tästä on kyse STT:n dopingjutussa - katso juttu

27.4.: Dopingjupakan syytetyt saapuivat oikeuden eteen: "Vihdoin!"

27.4.: Ex-lajipäälliköt pesivät kätensä dopingista

28.4.: Oikeus kuuntelee vonkuvia nauhoituksia mm. Räsäsen unista

29.4. Hiihtokäräjien pääosaan inhimilliset tekijät

5.5.: Piirainen hiihtokäräjillä: "En muista yhtään dopinglaskua"

6.5.: Vähäsöyrinki murtui hiihtokäräjillä: "Olen joutunut kärsimään"

6.5. Räsänen hiihtokäräjillä: "Vetäisin miljoonan markan korvausvaateen perstaskusta"

12.5. Kari-Pekka Kyrön ja syytettyjen jäätävä kohtaaminen

12.5. Kyrö otti puukon oikeuteen mukaan

12.5. Kyrö puhui suunsa puhtaaksi: Miksi dopingista on tullut moraalinen mörkö? (VIDEO: KYRÖN HAASTATTELU)

12.5. Kyrö: Päävalmentajat vastasivat dopingista

Tuoreimmat aiheesta

Rikos