Poikkeuksellinen rikoskokonaisuus saa poliisin pohtimaan "villin lännen" tunnelmia.
Poliisin tutkinta Helsingin Tapulikaupungissa, Tapanilassa ja Pukinmäessä liikkuneesta ampujasta on yhä alkuvaiheessa, Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan.
Poliisi epäilee, että kolmikymppinen mies olisi ampunut asunnossa Palokellonkujalla Tapulikaupungissa kohti ihmisiä ja tämän jälkeen lähtenyt niin sanotusti pakomatkalle. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Epäillään ryöstelleen aseella autoja
Paon aikana miehen epäillään aseella uhaten ryöstäneen useita ajoneuvoja, joilla olisi paennut lyhyehköjä matkoja. Ryöstöjen uhrit olisivat olleet aiempiin tapahtumiin nähden täysin sivullisia.
Poliisille on myös ilmoitettu henkilön ampuneen myös laukauksia.
Lopulta mies saatiin kiinni illalla hieman kello kuuden jälkeen Pukinmäessä, jossa poliisi taltutti miehen käyttäen ampuma-asetta.
Epäilty on yhä sairaalassa. Poliisi kertoi eilen, ettei hänellä ole hengenvaaraa.
Lue myös: Kahdessa paikassa ammuttu Helsingissä – poliisi ampui epäiltyä
Poliisi tutkii epäillyn "sielun ja ruumiin voimia"
Tapauksen tutkinnanjohtaja Juha Piippo kertoo, että poliisi yrittää selvittää epäiltyjen tekojen motiiveja. Poliisia kiinnostaa, miksi epäilty on toiminut niin kuin on toiminut.
Vielä tässä vaiheessa poliisi ei pysty vastaamaan siihen, onko teot tehty esimerkiksi päihteiden vaikutuksen alaisena. Myös tätä asiaa selvitetään.
– Onko henkilö ollut niin sanotusti täysissä sielun ja ruumiin voimissa, siitä en pysty tässä vaiheessa kertomaan faktaa mihinkään suuntaan, Piippo kertoo.
Yleisellä tasolla hän toteaa, että päihtymyksen paljastuminen ei ole väkivaltarikosta tutkittaessa yllätys.
– Kun väkivallantekoja ryhdytään tekemään, monesti on joku päihdyke mukana.
Poikkeuksellinen rikostutkinta
Piippo toteaa, että nyt tutkittava tapaus on kuitenkin poikkeuksellinen pääkaupunginkin mittakaavassa.
On epätavallista, että sinänsä harvinaisen ampumistapauksen jälkeen vielä sivullisten autoja ryöstettäisiin aseella uhaten.
– Melkein tekisi mieli sanoa, että on ollut villin lännen viikko käsillä, Piippo pohtii.
Miestä epäillään tapon yrityksistä ja törkeistä ryöstöistä.