Kynsien lakkaamisen ABC: Kiinnitä huomiota näihin seikkoihin

Kumpi kannattaa lakata ensin, vasen vai oikea käsi? Mitä virkaa alus- ja päällyslakalla on? Kuinka monta kerrosta kynsilakkaa kannattaa yhdellä kertaa levittää kynnelle? Ota selvää!

Kynsitaiteeseen erikoistunutta Tiny Nail Design -blogia kirjoittava Anniina Lahti kertoi MTV Lifestylelle, mitä kaikkea kynsien lakkaamisessa kannattaa ottaa huomioon.

Kynsien lakkaamiseen ei tarvitse varata tuntikaupalla aikaa, mutta Lahti suosittelee huolellisen manikyyrin tekemistä silloin tällöin. Bloggari aloittaa liki aina kynsien lakkaamisen tekemällä itselleen manikyyrin.

Manikyyriäkin tärkeämpää on kuitenkin pitää mielessä, että lakka pitää aina laittaa puhtaille kynsille. Monet tekevätkin sen virheen, että lakkaavat kynnet esimerkiksi heti tiskaamisen jälkeen.

– Kynsien pitää olla kuivat ja puhtaat, muuten lakka ei pysy niissä, vaan se lähtee lohkeilemaan, Lahti toteaa.

Aluslakka ja päällyslakka

Vaikka kiireessä olisikin helppo turvautua pelkkään värilakkaan, jotta kynnet olisivat edes yhden illan näyttävät, kehottaa Lahti jokaista panostamaan myös alus- ja päällyslakkaan.

– Myös aluslakka on ihan ehdoton, jos haluaa, että kynnet pysyvät. Aluslakan päälle laitetaan värilakka, sitten koristeet ja sen jälkeen päällyslakka, Lahti toteaa.

– Päällyslakka auttaa tosi paljon lakkausten pysymisessä. Pari päivää kynsien lakkaamisen jälkeen kannattaakin laittaa uusi kerros päällyslakkaa, niin lopputulos pysyy kauniina pidempään, Lahti jatkaa.

Kumpi ensin – vasen vai oikea käsi?

Oikeakätiselle vasemman käden kynsien lakkaaminen on usein mutkatonta – ja vasenkätiselle oikean, mutta kumman käden kynnet kannattaa lakata ensimmäisenä?

– Kannattaisi aloittaa vaikeammasta kädestä, jotta haastavamman käden jälkeen voisi keskittyä siihen helpompaan käteen. Kynsien lakkaaminen vasemmalla kädellä on vähän kuin yrittäisi vasemmalla kädellä kirjoittaa: alkuun sitä ei osaa, mutta jokapäiväisen treenaamisen tuloksena sen oppii, Lahti kertoo.

Nyrkkisääntönä kaksi kerrosta

Kynsilakkaa on usein levitettävä kynnelle kahdesta kolmeen kerrosta, jotta se peittää toivotulla tavalla. Monelle tuottaa kuitenkin ongelmia se, etteivät useammat kynsilakkakerrokset ota kuivuakseen. Kynsibloggarilla on oma vinkkinsä tämän ongelman selättämiseksi.

– Jos kynsilakat menevät usein piloille, niin kannattaa antaa välikerrosten kuivua kunnolla. Jos edellinen kerros jää märäksi, niin lakan kuivumisaika pitkittyy, Lahti toteaa.

– Suosittelen käyttämään pikakuivattavaa lakkaa! Itse lakkaan kynnet, laitan pikakuivattajan ja menen nukkumaan – eivätkä lakat koskaan suttaannu, bloggari vinkkaa.

Kuinka kauan huolellisesti lakattujen kynsien on sitten tarkoitus pysyä kauniina?

– Viikko alkaa olla aika maksimi. Riippuu toki tosi paljon siitä, että mitä kynsillä tekee. Jos on tekemättä mitään niin ne pysyvät tietysti paljon kauemmin hyvinä. Suosittelenkin käyttämään tarpeen tullen käsineitä, jos tarkoitus on, että kynnet pysyvät pitkään kauniina, Lahti vinkkaa.

Vinkki aloittelijalle!

Jos haaveena on erikoiset ja näyttävät kynnet, mutta oma taitotaso on aloittelijan luokkaa, suosittelee Lahti kokeilemaan kynsien liukuvärjäystä: lakatulle kynnelle tuputellaan toista väriä meikkisienen avulla. Myös kynsien marmorointi onnistuu bloggarin mukaan aloittelijaltakin: lakatulle kynnelle töpötellään muovikelmutupolla marmorointia muistuttavia kuvioita.

Lue myös:

Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat