Kymmenien tuhansien eurojen jättipotti Vantaan Martinlaaksoon – "pelaaja meni aivan sanattomaksi"

Martinlaaksossa koettiin maanantaina iloisia hetkiä, kun naisasiakas pelasi itselleen löiki 70 000 euron jättipotin. 

Tilastokeskuksen tekemän vertailun mukaan Vantaan Martinlaakso on yksi Suomen pienituloisimpia asuinalueita, vuositulot ovat siellä nimittäin keskimäärin 28 000 euroa. Maanantaina Martinlaaksossa koettiin kuitenkin rahanarvoisia hetkiä, kun naisasiakas voitti raha-automaatista yli tuplasti keskimääräisen martinlaaksolaisen vuositulojen verran rahaa.

Naisen voittama potti oli huikeat 67 000 euroa. 

– Pelaaja meni aivan sanattomaksi. Hän tuli vain luokseni palvelutiskille ja osoitti automaattia, kertoo Martinlaakson Pelaamossa voittohetkellä töissä ollut Juho Siitonen Rayn tiedotteessa.

Siitonen kertoo luulleensa aluksi voiton olleen vain 6 000 euroa, mutta tarkempi tarkastelu osoitti voiton olleen todellakin yli 60  tuhatta euroa. Mies kertoo, että potti on suurin summa, jonka voittoa hän on ollut todistamassa. 

– Onnittelin naista, mutta tämä ei meinannut uskoa voittoa lainkaan. Voittaja poistui pelisalista onnellisena, mutta täristen.


Lähteet: RAY, Tilastokeskus

Lue myös:

    Uusimmat