Kuvat: Näin tuhdisti Kalastajatorppa on eristetty – poliiseja ja varusmiehiä vartiossa, järeä rekka tientukkeena ja oma turvatarkastus

Enemmistö suomalaisista kokee huipputapaamisesta olevan etua Suomelle 2:15

Helsingin Munkkiniemen kaupunginosassa sijaitseva hotelli Hilton Kalastajatorppa ja sen vieressä oleva valtion vierastalo on eristetty ainakin maanantai-iltaan saakka.

Video: MTV:n kysely: Kansa pitää Trumpin ja Putinin tapaamista hyvänä asiana Suomelle – ”Maine kaikkien kaverina”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin on määrä saapua tänään Suomeen illalla kello 21 aikaan. Presidentti tapaa huomenna Venäjän presidentti Vladimir Putinin presidentinlinnassa.

Helsingin Sanomat ja Yle kertoivat eilen, että presidentti Trump suuntaisi lentokentältä suoraan hotellille tai valtion vierastalolle. Presidenttiparin majoittumispaikasta ei ole virallista vahvistusta.

Jo eilen illalla ympäristö oli aidattu poliisin eristenauhalla ja aidoilla, mutta siellä pääsi liikkumaan vapaasti. Eristysalueen reunoilla seisoi yön yli lukuisia Puolustusvoimien varusmiehiä sekä poliiseja. Illalla paikalle oli saapunut varusmiehiä ainakin panssariprikaatista Hattulasta.

Viereisten kadunpätkien asukkaille on jaettu Helsingin poliisin tiedote, jonka mukaan teitä suljetaan valtiojohtajien vierailun ajaksi.

Esimerkiksi valtion vierastalon edestä lähtevän Hollantilaisentien asukkaille tiedotettiin, että katu on suljettu lauantai-illasta maanantai iltaan kello 18 saakka.

Poliisi pyysi asukkaita siirtämään ajoneuvonsa pois talojen pihoilta sekä kadulta. Tiedotteessa sanotaan, että poliisi siirtää paikalleen jätetyt autot pois.

Hollantilaisentien päähän aivan valtion vierastalon eteen on ajettu Puolustusvoimien suuri rekka poikittain tien tukkeeksi.

Viereiselle Uimarinpolulle puolestaan on rakennettu väliaikainen turvatarkastuspiste, jossa on metallinpaljastinportti sekä tavaroiden läpivalaisu.

Lue myös:

    Uusimmat