Kuva: Pelen kuolema näkyy myös Helsingin katukuvassa

Yksi kaikkien aikojen suurimmista on poissa – jalkapalloikoni Pele johdatti Brasilian kolmeen maailmanmestaruuteen 1:15
Yksi kaikkien aikojen suurimmista on poissa – jalkapalloikoni Pele johdatti Brasilian kolmeen maailmanmestaruuteen.

Brasilia suree torstaina kuollutta jalkapallon legendaa Peleä kolmen päivän suruajalla, jonka julisti maan väistyvä presidentti Jair Bolsonaro.

Suruaika näkyy myös Helsingin Kaivopuistossa, jossa Brasilian suurlähetystö laski lipun puolitankoon (kuva alla). 

Pele menehtyi Sao Paulossa 82-vuotiaana sairastettuaan pitkään syöpää. Hän oli sairaalahoidossa Albert Einstein -sairaalassa marraskuun lopusta lähtien eli viimeisen elinkuukautensa.

Pele, oikealta nimeltään Edson Arantes do Nascimento, haudataan ensi tiistaina Santosin satamakaupungissa. Maanantaina järjestetään ensin Pelen ruumiinvalvojaiset Santosin Urbano Caldeira -stadionilla, ja tiistaina Pelen arkku kuljetaan hautajaissaattueessa pitkin kaupungin katuja yksityiseen siunaustilaisuuteen.

Pele pelasi valtaosan urastaan Santosissa.

Lue myös:

    Uusimmat