Kuusi Kärppien kotiottelua siirtyy

Maalikooste: Kärpät - Tappara 3:17
Kärpät kohtasi edellisessä ottelussaan lauantaina kotonaan Tapparan. Katso videolta ottelun maalikooste.

Kuusi Oulun Kärppien kotiottelua siirtyy Pohjois-Pohjanmaan pahentuneen koronavirustilanteen vuoksi, jääkiekon SM-liiga tiedottaa.

Korona on edennyt Pohjois-Pohjanmaalla leviämisvaiheeseen. Aluehallintovirasto ei ole vielä tehnyt päätöstä yleisötapahtumien uusista rajoituksista, mutta Kärpät on päättänyt yhdessä SM-liigan kanssa siirtää joulukuun kotiotteluitaan.

Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkusen mukaan ottelutapahtumien järjestäminen alueella vallitsevassa tilanteessa olisi seuralta vastuutonta.

– Altistumisia ja tartuntoja ei Kärppien kotiotteluissa ole ollut, mutta siitä huolimatta pelien pelaaminen tämänhetkisessä tilanteessa tuntuisi väärältä ratkaisulta. Tärkeintä on saada tilanne hallintaan, sillä ihmisten terveys menee aina etusijalle, Virkkunen kommentoi.

Kärppien ja Ilveksen oli määrä kohdata Oulussa huomenna, mutta Kärpät, Ilves ja SM-liiga tekivät päätöksen ottelun siirtämisestä lyhyellä varoitusajalla yhdessä tänä aamuna.

Kotiotteluitaan ovat koronan myötä joutuneet tuoreeltaan siirtämään myös Tappara, Ilves, Pelicans ja HIFK.

Uusista ottelupäivistä tiedotetaan myöhemmin.

Kärppien siirtyvät kotiottelut:

1.12. Kärpät–Ilves
3.12. Kärpät–HPK
15.12. Kärpät–Lukko
16.12. Kärpät–HPK
18.12. Kärpät–KalPa
19.12. Kärpät–KalPa

Lue myös:

    Uusimmat