Polttavan kuumaa vettä ryöppysi kadulle Helsingissä – varoitus palovammariskistä

Pelastuslaitos sulki kadun korttelin matkalta. Kukaan ei tiettävästi saanut vammoja noin 75-asteisesta vedestä.

Haljenneesta kaukolämpöputkesta valui runsaasti kuumaa vettä Helsingin Pietarinkadulle tiistaina aamupäivällä, kertoo Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Samuli Saarioinen STT:lle. Saarioisen mukaan noin 75-asteista vettä valui yli puolen tunnin ajan. Pelastuslaitos sai hälytyksen tapauksesta vähän ennen puoli kymmentä aamupäivällä.

– Ihmiset olivat huomanneet, kun vettä ryöppyää kadulle. Joku ohikulkija oli soittanut hätänumeroon niin kuin kuuluukin, Saarioinen sanoo.

Saarioinen ei ollut itse paikalla, mutta videon perusteella vettä oli hänen mukaansa "tullut ihan reilusti". Paikoin veden pinta oli noussut jalkakäytävän ja ajoradan erottavan kanttikiven yli.

Pelastuslaitos eristi Pietarinkadun Kapteeninkadun ja Neitsytpolun väliltä.

– Neitsytpolun suuntaan, jonne katu ja kaadot johtivat, piti laittaa pelastushenkilöstöä ja poliiseja varoittamaan ihmisiä, etteivät he astu veteen esimerkiksi katua ylittäessään, Saarioinen sanoo.

Kuuman veden vuodot harvinaisia

Saarioinen kertoo, että tiettävästi kukaan ei saanut vammoja polttavan kuumasta vedestä eikä vettä valunut kiinteistöihin. Kuumasta vedestä olisi voinut hänen mukaansa saada palovammoja.

Saarioisen mukaan kuuman kaukolämpöveden valuminen kadulle on harvinaisempaa kuin kylmän veden vuotaminen.

– Näissä on vaarana se, että ihmiset eivät miellä vettä niin kuumaksi, eikä sitä voi tietenkään aistia, kuinka kuumaa vesi on. Katua pitkin menevä vesi, joka höyryää, ei vielä kerro, onko vesi polttavan kuumaa vai huomattavasti ilmaa lämpimämpää.

Vuoto on saatu tukittua. Energiayhtiö Helenin työntekijät ovat aloittaneet korjaustyöt.

Lue myös:

    Uusimmat