Nyt on QX-gaala takana. Bileet olivat hauskat ja sieltä jäi iloiset muistot, vaikkemme voittaneetkaan. Tällä kertaa äänestäjät päättivät toisin ja sitä on kunnioitettava.
Pääsimme kuitenkin jakamaan Tiian kanssa parhaan artistin palkinnon, eli jännittää sai silti koko juhlan ajan – vuoden artisti kun julkistettiin vasta loppuillasta. Onneksi karismaattinen kollegani hoiti mediaedustuksen häikäisevän luontevalla upeudellaan – itse sain rauhassa lymyillä seiniä pitkin ja keskittyä kiemurtelemaan kokoa liian isossa second-hand-mekossa varoen erinäisten kehonosien pulpahtelemista esiin.
Ja selvisinkin illasta ilman sen kummempia kriisejä – mitä nyt kenkä meinasi irrota jalasta lavalle astuessa… Tulikin mieleen, että miksei vaikkapa koulussa opeteta sitä, miten juhlissa ollaan? Haluaisin oppia leijumaan sosiaalisiin tilanteisiin perhosen tavoin, olemaan vaivaantumatta mistään, hymyilemään itsevarmasti, esittäytymään uusille ihmisille luontevasti. Perihärmäläinen nynnyily saa jo riittää!
Lupasin tässä tällä erää viimeisessä postauksessani vielä koota yhteen joitain kysymyksiänne. Usein on kysytty, että kenen kanssa on kivointa näytellä. Rehellisesti sanoen, pidän ihan kaikkien vastanäyttelijöideni kanssa työskentelystä. Jokaisella on oma tyylinsä ja rytminsä ja kohtaukset rakentuvat hieman eri tavalla. Myös takana olevat työvuodet vaikuttavat asiaan: joku on kokenut konkari siinä missä toinen saattaa yhä testata erilaisia tapoja. Kaikilta voi silti oppia jotakin.
