Kurkista pöytälaatikkoosi! Suomalaisilla vierasta valuuttaa 23 miljoonan euron edestä

Yli viidennelle lomailijoista kertyy kotiin vierasta valuuttaa.

Visa Europen teettämän Cross Border Spending 2015 -tutkimuksen mukaan yli viidennekselle suomalaisista lomailijoista kertyy kotiin käyttämätöntä vierasta valuuttaa keskimäärin 37,6 euroa per lomailija. Tästä kertyy yhteensä 23 miljoonaa euroa käyttämätöntä rahaa pöytälaatikoihin.

Miltei puolet suomalaisista lomailijoista päätyy tuhlaamaan käyttämättä jääneen vieraan valuutan lentokentällä. Reilu viidennes vaihtaa vieraan käteisen takaisin euroiksi valuutanvaihtopisteessä.

– Suomalaiset lomailijat voisivat säästää sen sijaan, että keräävät vierasta valuuttaa pöytälaatikoihin. 23 miljoonan euron säästöille löytyisi varmaan pöytälaatikkoa järkevämpiäkin kohteita, toteaa Visa Europen Suomen maajohtaja Vesa Tukonen.

Kaksi kolmasosaa suomalaisista matkustaa ulkomaille vuosittain

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista matkustaa ulkomaille kerran vuodessa, kolmasosa kertoo matkustavansa nyt useammin kuin viisi vuotta sitten. Viimeisen kolmen vuoden ajan suomalaisten lomailijoiden suosikkeja ovat olleet kaupunki- ja rantalomat.

Käteinen on edelleen suomalaisten matkailijoiden suosiossa, vaikka kortilla maksaminen on helpottunut vuosien aikana.

Kortilla maksaminen on entistä turvallisempaa

Ostosten maksaminen on helpottunut maksupäätteiden yleistymisen myötä ja kortilla maksaminen on myös turvallisempaa kuin käteisen käyttö.

Ennen matkalle lähtöä Suomessa valuuttaa vaihtaneista suomalaisista 44 prosenttia vaihtoi valuuttaa siitä syystä, että he uskoivat ettei pankki- tai luottokortti toimisi ulkomailla. Pankkiautomaatteja on kuitenkin jo lähes 400 000 kappaletta ympäri Eurooppaa käteisnostoja varten.

Visa on usein edullisempi vaihtoehto valuutanvaihdolle

Usean lomailijan mielestä valuutanvaihto on edullisempaa kuin kortin käyttäminen.

– Pelkästään käteistä käyttävät lomailijat saattavat kuitenkin menettää rahaa valuutanvaihdossa. Kortilla maksaminen ja käteisen nostaminen automaatista on jopa edullisempaa kuin valuutan vaihtaminen valuutanvaihtopisteissä, Tukonen tarkentaa.

Valuutanvaihtopisteiden ei ole pakko julkaista vaihtohintaa, joten kuluttaja ei välttämättä tiedä tarkalleen kuinka paljon valuutanvaihto lopulta maksaa. 

Lähde: Visa Europe                                                                                  

Lue myös:

    Uusimmat