Elixia-kuntosaliketju ei aio tehdä jäsenilleen huumetestejä. Yhtiön toimitusjohtaja sanoo, että Exilia teki virheen jäsenehtojensa päivityksessä.
Aiemmin tänään uutisoitiin Elixian muuttavan jäsenehtojaan toukokuusta alkaen siten, että Elixian jäsenille voitaisiin tehdä huumetestejä yhtiön liikuntakeskuksissa.
Toimitusjohtaja Jussi Raita on pahoillaan aiheutuneesta kohusta.
– Olemme pahoillamme, että jäsenehtojemme päivitys on aiheuttanut hämmennystä asiakkaiden keskuudessa ja julkisuudessa.
Raita sanoo, että yhtiö on tehnyt virheen jäsenehtojensa päivityksen yhteydessä. Hän sanoo, että ehdoissa oli tarkoitus lukea, että päihteiden ja huumeiden käyttäminen Elixian tiloissa on kielletty. Väärä jäsenehtojen teksti ehti olla nähtävillä internetissä noin vuorokauden ajan.
– Teimme virheen jäsenehtojen päivityksen yhteydessä. Virhe tapahtui sisäisessä viestinnässämme. Ehdoissa oli tarkoitus lukea, että asiakkaidemme on sitouduttava olemaan käyttämättä päihteitä, huumausaineita tai dopingia Elixia-keskusten tiloissa. Pyydämme anteeksi virhettämme ja olemme jatkossa tarkempia jäsenehtojen päivityksissä, Raita sanoo.
Puhdasta urheilua puolustetaan
Raidan mukaan huumetestejä ei enää mainita jäsenehdoissa.


