Kun Peppi ajoi rajusti ulos tieltä vuonna 2019, ohi ajanut pizzakuski teki jotain uskomattoman törkeää – tänään on erinomainen päivä teroittaa tärkeää asiaa
Tänään perjantaina vietetään eurooppalaista 112-päivää. Liikenneturva muistuttaa tiedotteessaan, että onnettomuustilanteessa jokaisella tienkäyttäjällä on velvollisuus auttaa, ja kolaripaikalla kuvaaminen tulee jättää poliisille ja onnettomuustutkijoille.
Kerroimme vuonna 2019 Pepistä, joka oli helmikuisena iltana ajamassa Helsingistä kohti Turkua. Tie oli liukas, eikä ajokelikään erityisen hyvä. Peppi ajoi Fiatillaan arviolta 80–100 kilometrin tuntinopeutta, kun hän menetti autonsa hallinnan. Auto suistui ojaan ja pyörähti katon kautta ympäri, mutta päätyi onneksi renkailleen.
Pepillä oli onnea matkassa, sillä hän pääsi autosta ulos omin voimin ja pystyi itse soittamaan hätänumeroon.
Vaikka onnettomuus oli itsessään äärimmäisen epämiellyttävä kokemus, tapahtui pelastajia odotellessa jotain vieläkin karumpaa. Kun ensimmäinen auttaja oli jo pysähtynyt paikalle, ajoi onnettomuuspaikan ohi ajoi hyvin hitaalla nopeudella mies, joka kuvasi videota tilanteesta kännykällään ja huusi Pepille, että kannattaisiko tämän ajaa ajokortti.
Mies oli liikkeellä pizzerian autolla, ja video löytyi myöhemmin Pepin järkytykseksi Snapchat-palvelusta. Peppi kertoo olleensa yhteydessä ravintolaan, jonka teippaukset olivat auton kyljessä, ja hänen mukaansa ravintolasta pahoiteltiin heidän työntekijänsä toimintaa.
Peppi kiitteli paikalle pysähtynyttä naista, joka keskeytti oman matkantekonsa tarkistaakseen hänen voitinsa sekä mahdollisen avuntarpeensa ja jäi odottamaan pelastushenkilökunnan saapumista – juuri niin kuin kuuluu tehdäkin.
Auta – älä koskaan kuvaa
Tieliikennelain mukaan jokaisella on velvollisuus auttaa onnettomuustilanteessa kykyjensä mukaan.
Jos et tiedä miten toimia, saat ohjeita hätäkeskuspäivystäjältä.
– Ensiapuvalmiuksien säännöllinen päivittäminen on ehdottomasti suositeltavaa. Tärkeintä kuitenkin on, että pysähdyt ja olet valmis auttamaan, Liikenneturvan tiimipäällikkö Tomi Niemi kannustaa tiedotteessa.
Mikäli apu on jo saapunut, muistuttaa Liikenneturva ohittamaan onnettomuuspaikan rauhallisesti ja mahdollisimman sujuvasti.
– Älä kuvaa onnettomuutta. Omalla toiminnallasi voit myös turvata pelastushenkilökunnan työskentelyolosuhteita, Liikenneturva kertoo tiedotteessaan.
Lue myös:
Toimi näin onnettomuuspaikalle saapuessasi
Liikenneturvan mukaan onnettomuuspaikalle saapuessa tärkeintä on ensin huolehtia omasta turvallisuudestaan ja estää lisäonnettomuuksien syntyminen. Jos olet liikenteessä autolla, pysäköi turvalliseen paikkaan ja laita hätävilkut päälle.
– Mieti, mihin oma ajoneuvo on viisainta jättää. Saako sillä esimerkiksi ohjattua liikennettä tai suojattua itseäsi ja onnettomuuspaikkaa, Niemi vinkkaa.
Vie varoituskolmio riittävän kauas varoittamaan muita tielläliikkujia onnettomuudesta. Hätävilkkujen kytkentä ja varoituskolmion sijainti kannattaa tarkistaa jo ennen kuin niille on käyttöä. Lisäksi kaikista autoista on hyvä löytyä heijastinliivi, taskulamppu ja ensiapupakkaus.
Tämän jälkeen tulee arvioida tilanne. Jos pystyt, siirrä loukkaantuneet tarvittaessa turvaan ja hälytä apua hätänumerosta 112 tai 112 Suomi -sovelluksen kautta. Jää odottamaan ammattilaisten saapumista onnettomuuspaikalle.
Liikenneturvan muistilista auttajille
- Huolehdi omasta turvallisuudestasi
- Pelasta välittömässä vaarassa olevat
- Estä lisäonnettomuudet
- Hälytä apua numerosta 112
- Jätä kuvaaminen poliisille ja onnettomuustutkijoille
Pepin nimi muutettu.
Lähde: Liikenneturva
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää