"Kun pääsemme vankilasta, tapamme sinut ja perheesi" – rajusti piinattu Manchester United -tähti joutui poikkeuksellisiin toimenpiteisiin

Manchester Unitedin entinen jalkapallotähti Patrice Evra paljastaa, että hänelle satoi hyytäviä viestejä Liverpool-faneilta vuoden 2011 Luis Suarez -episodin jälkeen.

Liverpoolia edustanut Suarez sai vuonna 2011 kahdeksan ottelun pelikiellon, kun hänen todettiin solvanneen Manchester United -puolustaja Evraa tämän ihonväriin viitannein sanoin.

Liverpool-pelaajat asettuivat Suarezin tueksi ja pitivät ennen joulukuisen Wigan-ottelun alkamista yllään t-paitoja, joissa oli Suarezin kasvot. Liverpoolin riveistä on sittemmin pahoiteltu tapaa, jolla seura käsitteli tilannetta.

Evra ei kuitenkaan saanut hetkeen rauhaa. Ranskalainen kertoo vankien lähettäneen kirjeitä, joissa uhattiin tappaa hänet ja hänen perheensä.

– Manchester United sai niin paljon uhkaavia kirjeitä minua koskien. Ihmiset sanoivat: "Me olemme vankilassa, me olemme Liverpoolin faneja. Kun pääsemme pois, tapamme sinut ja perheesi", Evra kertoi Manchester Unitedin virallisessa podcastissa.

Evra teki turvallisuuden takaamiseksi tuolloin erityisjärjestelyjä.

– Kahden kuukauden ajan minulla oli turvamiehet, minne ikinä meninkään. He nukkuivat kotini edessä.

Evran mukaan hänen perheensä kuitenkin otti asian häntä itseään raskaammin.

– Se oli rankkaa aikaa, mutta en ollut peloissani. Perheeni oli peloissaan – vaimoni ja veljeni – mutta minä en ollut.

– En voinut ymmärtää, miksi ihmiset vihasivat minua niin paljon. He eivät tienneet totuutta.

Viime ajat Manchester Unitedin akatemiassa valmennustehtävissä toiminut Evra pelasi uransa viimeiset ottelut West Hamissa vuonna 2018. Uruguaylaishyökkääjä Suarez puolestaan jatkaa pelaajauraansa FC Barcelonassa.

Lue myös:

    Uusimmat