Kun autoista hävisi 1990-luvulla yksi tietty varuste, lähti hintavien vaurioiden määrä nousuun

Näin paikataan kiveniskemä tuulilasissa 1:36
Näin ammattilainen paikkasi Volkkarin tuulilasin.

Vakuutusyhtiö LähiTapiola muistuttaa, että autojen tuulilaseihin tulevat säröt ja jopa halkeamat yleistyvät aina keväisin. Pienellä varautumisella kalliita vahinkoja voi kuitenkin vähentää.

LähiTapiolan mukaan autojen lasivahinkojen lisääntymistä selittää ennen kaikkea kaksi asiaa.

– Takaroiskeläppien poistuminen on lisännyt kivien sekä varsinkin keväisin ja syksyisin nastojen iskemiä, LähiTapiola Idän hallintojohtaja Artturi Alaharjula kertoo yhtiön tiedotteessa.

Roiskeläpät olivat autoissa pakollinen varuste vuoteen 1995 asti. Nykyisin niitä näkee vain harvoin, vaikka monet niiden perään haikailevatkin.

– Myös leudot talvet vaikuttavat, kun talvirenkailla ajetaan enemmän paljailla teillä. Paljaalla tiellä nastoja irtoaa sekä nykyään yleistyneet kitkarenkaat nostattavat herkemmin ilmaan tien pinnassa olevia kiviä ja irronneita nastoja, Alaharjula jatkaa.

Muista tämä nyrkkisääntö

Lisääntyneet tuulilasivauriot näkyvät myös autokorjaamoiden arjessa, sillä uudempien autojen tuulilasikorjaukset vaativat ammattitaitoa ja laitteistoa.

Joensuussa sijaitsevan Incar-korjaamon aluejohtaja Kari Matikainen kertoo LähiTapiolan tiedotteessa, että pienen iskemän voi paikata ja korjata helposti huollossa. Iskemän levitessä halkeamaksi koko tuulilasi voidaan joutua vaihtamaan.

Lasin hintaan vaikuttaa auton merkki ja malli. Mitä harvinaisempi ja teknisempi lasi, sitä kalliimmaksi korjauskin tulee. Edullisimmillaan uuden tuulilasin saa alle 200 eurolla, mutta modernin auton monipuolisella tekniikalla varustettu tuulilasi maksaa helposti yli 1 000 euroa.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että kahden euron kolikkoa pienemmän särön voi vielä korjata.

– Jos korjaukseen ei heti pääse, niin tuulilasitarralla tai millä tahansa läpinäkyvällä teipillä voi suojata iskemäkohdan. Silloin sinne ei pääse sisälle likaa tai kosteutta, joka laajentaisi halkeamaa, Matikainen toteaa.

Lähde: LähiTapiola

Lue myös:

    Uusimmat