Kuluttajat luottavat talouteensa enemmän kuin kahteen vuoteen – elinkeinoelämä pitää tilannetta heikkona, mutta näkymiä valoisana

Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti julkaistiin –  Valtionvarainministeri Vanhanen: Elvytys on ollut oikea ratkaisu 5:42
Valtionvarainministeri Vanhanen: Elvytys on ollut oikea ratkaisu

Kuluttajien talousluottamus on vahvinta yli kahteen vuoteen, kertoo Tilastokeskus. Luottamusindikaattori nousi tammikuussa pitkän ajan keskiarvonsa yli. Kuluttajien luottamus talouteen on ollut vahvempaa viimeksi lokakuussa 2018.

Luottamusindikaattori oli tammikuussa –0,9, kun se oli joulukuussa –4,6 ja marraskuussa –4,8. Viime vuoden tammikuussa indikaattori sai arvon –4,6. Pitkän ajan keskiarvo on –1,8.

Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää paranivat tammikuussa joulukuuhun verrattuna. Eniten vahvistui odotus Suomen talouskehityksestä.

Tammikuussa kuluttajien odotus omasta taloudestaan oli hyvin valoisa ja rahankäyttöaikeita kestotavaroihin oli mukavasti.

Sen sijaan kuluttajien odotukset Suomen yleisen työttömyystilanteen kehityksestä pysyi yhä pessimistisellä tasolla, joskin parani joulukuuhun verrattuna. Näkemykset omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta jatkuivat synkkänä palkansaajien ja yrittäjien keskuudessa.

Luottamusindikaattori mittaa kuluttajien käsityksiä taloustilanteesta vuoden kuluttua.

EK: Suhdanne heikko

Suomalaisyritykset arvioivat suhdanteen pysyneen heikkona vuodenvaihteen tienoilla, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tammikuun suhdannebarometristä. Talouden palautuminen koronakriisistä jatkuu lähikuukausien aikana, sillä suhdanneodotukset ovat nousussa.

–  Suhdannetilanne on jatkunut heikkona, mutta näkymissä on tapahtunut selvää parantumista viime syksystä. Koronavirus hallitsee yhä tulevien kuukausien talouskuvaa, mutta suhdannenäkemysten nousu kielii jo kriisin jälkeisen vastarannan häämöttävän. Meneekö talouskuva odotetun mukaisesti eteenpäin, riippuu paljon rokotusten aikataulusta, sanoo EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen tiedotteessa.

Suhdanneodotukset koko elinkeinoelämässä ovat nousseet saldolukuun -5, kun vielä lokakuussa oltiin -31 pisteen tasolla. Viime syksystä etenkin teollisuuden suhdanneodotukset ovat nousseet. Myös koronan runtelemissa palveluissa odotukset paranivat, EK kertoo.

Vastaajayrityksistä 38 prosenttia koki riittämättömän kysynnän ongelmaksi. Toiseksi eniten ongelmia aiheutti osaavan työvoiman saatavuus. Heikosta suhdanteesta huolimatta 14 prosenttia vastaajista raportoi osaavan työvoiman saatavuuden ongelmaksi. Työikäisen väestön väheneminen heijastuu yritysten toimintaan koko ajan enemmän.

EK:n suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Nyt julkaistua barometriä varten EK kysyi yrityksiltä tammikuussa 2021 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2020 neljännellä neljänneksellä. Kyselyyn vastasi 1  391 yritystä, joilla on Suomessa lähes 250  000 työntekijää.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat