KRP ottanut kolmannen ihmisen kiinni Turun saariston jättioperaatiossa

Saaristossa jättimäinen poliisioperaatio 1:39

Keskusrikospoliisi (KRP) on ottanut kolmannen ihmisen kiinni liittyen Varsinais-Suomessa tehtäviin kotietsintöihin. Eilen lauantaina KRP tiedotti, että se on ottanut kaksi ihmistä kiinni.

Seitsemää ihmistä on kuulusteltu. Rikostarkastaja Markku Ranta-aho KRP:stä kertoo, että kuulustelut ovat sujuneet hyvin ja etsinnät suunnitelmien mukaan.

Tänään etsinnöissä keskitytään Ranta-ahon mukaan erityisesti selvittämään pimeän työvoiman käyttöä rakentamisessa.

Operaatio liittyy talousrikostutkintaan, jossa suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä.Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua ja törkeää veropetosta.

KRP ei ole vahvistanut yrityksen nimeä. Operaation voi kuitenkin olettaa liittyvän venäläistaustaiseen Airiston Helmi Oy:hyn, jonka Paraisilla Ybbersnäsissä sijaitsevalle kiinteistölle saapui paikalla olleen STT:n valokuvaajan mukaan lauantaina poliisin autoja. Yhtiön päätoimiala on julkisten rekisteritietojen mukaan kiinteistöhallinto, ja sillä on useita kiinteistöjä Turun saaristossa.

Airiston Helmi on ollut STT:n tietojen mukaan Puolustusvoimien huolenaiheena.

Yrityksen saariostot ovat herättäneet huomiota jo vuosia sitten, koska sen ostamia saaria sijaitsee Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeisten vesiväylien varrella, kertoi Iltalehti vuonna 2015.

Lue myös:

    Uusimmat