Kovalainen iski silmänsä hampurilaismyyjään – rakkaustarina kuvina

Naimisiin menneet Heikki Kovalainen ja Catherine Hyde tapasivat Catherinen isän ansiosta 12 vuotta sitten.

Tänään on uutisoitu, että entinen F1-kuljettaja Heikki Kovalainen, 32, ja hänen Englannista kotoisin oleva puolisonsa Catherine Hyde, 30, ovat menneet naimisiin aikaisemmin tänä kesänä.

Maanläheinen ja rauhaa rakastava pariskunta avioitui kaikessa hiljaisuudessa Las Vegasissa, ilman häävieraita.

Alun perin Heikki ja Catherine tapasivat, kun kun Catherinen GT-autoja ajanut isä Steve Hyde esitteli heidät toisilleen Oulton Parkin kilpa-autoradalla Englannissa. Catherine oli tuolloin 18-vuotias ja työskenteli hampurilaisravintolassa.

Rakkaus on kukoistanut nyt 12 vuotta, ja Heikki ja Catherine ovat tukeneet toisiaan vaikeina ja hyvinä aikoina. Catherine on kouluttautunut urheilupsykologiksi. Hän kuitenkin luopui omasta urastaan Heikin F1-uran ajaksi, ja toimi tämän henkilökohtaisena avustajana.

– Ymmärsin, ettei suhteemme toimisi, jos olisin perustöissä yhdeksästä viiteen. Heikki kun on kotona ehkä kaksi päivää kymmenestä. Ei ollut vaikea päätös tukea Heikin uraa ja luopua omista suunnitelmista, sillä se tarkoitti, että saamme olla yhdessä, Catherine selitti Me Naisten haastattelussa vuonna 2012.

Alun perin Heikki ja Catherine olivat suunnitelleet menevänsä naimisiin jo neljä vuotta sitten, erityisenä päivämääränä 20.10.2010, mutta Heikin töihin liittyvät vaikeat ajat osuivat juuri tuolle ajankohdalle. Siksi pariskunta päätti siirtää häitään.

Heikki ja Catherine asuvat Sveitsissä, Genevenjärven rannalla Coppetin kylässä.

Lue myös:

    Uusimmat