Kouvolalainen Mikko rakastui lomamatkallaan thaimaalaiseen naiseen. Pari on ollut naimisissa jo kolme vuotta, mutta naisen 8- ja 15-vuotiaat lapset eivät ole saaneet muuttaa äitinsä perässä Suomeen. Lapset elävät luku- ja kirjoitustaidottoman isoäitinsä luona peltihökkelissä ja oireilevat pahasti. Mikko alkaa olla neuvoton.
Kouvolalainen Mikko* pakeni Thaimaahan keskeltä Suomen synkkää lokakuuta kuten tuhannet muutkin suomalaiset.
Mikon lomassa oli kuitenkin jotain erityistä verrattuna monien muiden suomalaisten lomamatkoihin. Hän tapasi lomalla, takseja turisteille välittävässä toimistossa, nykyisen thaimaalaisen vaimonsa.
Mikko oli viettänyt ihastuksensa kanssa aikaa koko lomansa ja kun lähdön aika tuli, täytyi tehdä päätös. Haluavatko Mikko ja hänen ihastuksensa jatkaa tapailua vai jääkö kohtaaminen lomaromanssiksi?
Yhteydessä pysyttiin ja viestittelyä jatkettiin, kun Mikko lähti Thaimaasta. Muutaman kuukauden kuluttua alettiin suunnitella vastavierailua, jotta nähtäisiin, toimiiko suhde edelleen. Kolmen kuukauden vierailuviisumia Suomeen haettiin.
Päätös oli kuitenkin kielteinen.
Aina perheenjäsen ei saa oleskelulupaa
Bangkokin Suomen lähetystön konsuli Raimo Pahkasalo kertoo, että viisumihakemuksista hylätään vain muutama prosentti. Yleisin peruste hylkäämiselle on Pahkasalon mukaan se, että henkilön ei uskota poistuvan maasta siihen mennessä, kun viisumi päättyy.

