Kauhajoen kouluampujaksi epäilty oli paikkakuntalainen 22-vuotias Matti Juhani Saari. Saari oli toisen vuosikurssin restonomiopiskelija.
Poliisi kertoi illan tiedotustilaisuudessa, että Saari ampui oppilaitoksessa luokkatovereitaan. Yksi uhreista on koulun miesopettaja. Saari saapui aamupäivällä vuosikurssinsa tenttitilaisuuteen ja aloitti silmittömän tulituksen. Lopulta Saari ampui myös itseään päähän. Hän menehtyi vammoihinsa hieman ennen viittä iltapäivällä sairaalassa.
Sisäministeri Anne Holmlundin mukaan ampujalla oli määräaikainen aselupa, joka oli myönnetty viime kuussa. Lupa oli miehen ensimmäinen.
Epäilty oli postittanut internetin Youtube-palveluun useita videoita, joissa hän ampuu pienikaliiberisella pistoolilla. Viimeinen video oli lähetetty viisi vuorokautta sitten. Edellisen kerran miehen tilille oli kirjauduttu tänään aamulla. Sekä Youtube- että Irc-galleria-tilit suljettiin ammuskelun jälkeen.
|
(MTV3)