Kotona isä veti sulakkeen seinästä, kun Kimmo pelasi liikaa – psykologi nimeää ongelmapelaamisen selkeät merkit: "Kertoo, että hallintaa ei ole"

Lopulta postit kasautuvat oven eteen. Laskuja alkaa kerääntyä. Tiskiallas peittyy tiskeihin; pian syödään vain noutoruokaa, ettei tarvitse tiskata.

Näin käy, jos Kimmo Laineen pelaaminen riistäytyy hallinnasta.

– Silloin ei aja partaa, ei pese hiuksia. Osa ihmisistä ei ymmärrä. Joillekin on kotoa käsin tullut oppi, että aina pitää siivota, pitää olla siisti huone. He eivät sitten oikein ymmärrä, kokemusasiantuntijana toimiva Kimmo kuvailee.

Kuten lukemattomat muutkin, myös Kimmo on pelannut digipelejä ala-asteikäisestä asti. Ongelmaa niistä ei tosin tullut vielä vuosikymmeniin.

– Ala-asteikäisenä pelaaminen oli vielä sellaista, että minulla oli tiukat rajat ja sain pelata puoli tuntia tai tunnin päivässä, enkä edes joka päivä, Kimmo kuvailee.

Yläasteella ahdisti koko ajan. Kimmoa kiusattiin koulussa ja hän halusi viettää aikaansa yhä enemmän yksin.

– Kun pelaamisongelmani alkoi, minulla oli masennusta ja taustalla oli paljon koulukiusaamista. Vetäydyin itsekseni. Halusin pakoon todellisuutta ja pahaa oloa, joka minulla oli. Pelit tulivat siihen. Sain hyvän olon, kun olin parempi kuin muut, tai yksinkertaisesti vain hyvä pelissä, Kimmo kuvailee.

Lue myös: Vanhemmat syyttävät hittipeliä poikiensa peliriippuvuudesta: "Lapset ovat erityisen alttiita tällaiselle manipuloinnille"

"Yläasteella ja lukiossa se oli vain hauskaa ajanvietettä..."

World of Warcraft eli WoW, Call of Duty, Baldur's Gate, Terraria ja Factorio – erityisesti seikkailupelit vetosivat Kimmoon. Parasta oli saada luoda maailmaa tai seikkailla; kun pelissä teki tehtäviä, sai palkintoja ja pääsi etenemään. Se innosti jatkamaan.

– Olen 20-vuotiaana vasta itse sanonut ääneen, että tämä pelaamiseni on ongelmallista. Silloin tajusin, että nyt tälle pitää tehdä jotakin. Yläasteella ja lukiossa se oli vain hauskaa ajanvietettä. En ajatellut sitä ongelmaksi, Kimmo sanoo.

Digipelaaminen on millä tahansa digitaalisella laitteella tapahtuvaa pelaamista, jossa ensisijainen tavoite ei ole voittaa rahaa. Digipelaamiseksi lasketaan tietokonepelit, mobiilipelit ja myös offline-tilassa tapahtuva pelaaminen vaikkapa tietokoneella. Sanomattakin selvää on, että pelejä on valtavasti.

– Jollekin tärkeää on sosiaalisuus, jollekin viihde. Jollekin pelaaminen on kilpailua ja kykyjen testaamista, toisille uppoutumista pelien maailmaan ja pääsemistä eroon omasta arjesta. Laajasta kirjosta jokaiselle löytyy peli, mutta joskus sellainenkin, johon helposti jää koukkuun, Sosped-säätiön Digipelirajaton-toiminnan päällikkö ja psykologi Terhi Mustonen kuvailee.

Digipeliriippuvuus Suomessa on ensisijaisesti nuorten ja nuorten aikuisten ongelma.

– Usein se kehittyy vähitellen: ensin pelaaminen on kivaa, joten siihen alkaa käyttää enemmän aikaa. Jossain vaiheessa pelaaminen alkaa kietoutua muihin elämän haasteisiin, Mustonen kuvaa.

Lue myös: Pelikoneiden sulkeutuminen koronan vuoksi oli monelle ongelmapelaajalle helpotus – "Ensimmäistä kertaa vuosiin kaupassakäynti on heille turvallista ja rahaa jää myös ruokaan"

Peliongelma ei yleensä synny tyhjiössä. Taustalla voi olla yksinäisyyttä, koulukiusaamista, mielenterveyden haasteita tai ongelmia koulussa tai perheessä. Kun arki on ankeaa ja kipeää, pelaaminen alkaa helposti kiehtoa. Opiskelupaikan valinnan, sosiaalisten suhteiden kehittämisen tai opiskelun sijaan aika voikin mennä pelaamiseen.

– On hyvä tiedostaa, että nuoren aikuisuuden kynnyksellä ongelma voi vakavoitua. Ikävaihe on siinä mielessä haastava, että juuri silloin tehdään päätöksiä oman tulevaisuuden suhteen monissakin asioissa, Mustonen kuvaa.

"Monesti riitelimme siitä, että olen liikaa koneen äärellä"

Lopulta riitaa pelaamisesta tuli. Kun Kimmo nuorempana vielä asui vanhempiensa luona, isällä oli tapana vetää sulake pois seinästä. Näin Kimmon pelaaminen saatiin loppumaan.

– Monesti riitelimme siitä, että olen liikaa koneen äärellä. Itse en ajatellut, että on mitään ongelmaa. Se oli vain mukavaa ajanvietettä, Kimmo kuvaa.

Monille toki onkin. Jos pelaamisharrastus olisi jana, riippuvuustyyppinen käyttäytyminen olisi vain sen toinen ääripää. Suurin osa ihmisistä hallitsee pelaamisensa, ja ongelmallista käytöstä esiintyy noin kymmenellä prosentilla pelaajista. Parin prosentin kohdalla voidaan puhua varsinaisesta riippuvuudesta, Mustonen sanoo.

– Digipeliriippuvuus on toistuva käyttäytymismalli, jossa pelaaminen on hallitsematonta: pelisessiot kestävät valtavan pitkään, kontrolli pelaamisesta häviää ja pelaaminen alkaa muuttua ensisijaiseksi toiminnaksi elämässä. Koulutyöt jäävät, ja ihmissuhteet, arkiaskaret, nukkuminen, elämän tärkeät asiat alkavat heikentyä. Vaikka itsekin tiedostaisi, ettei olla hyvällä polulla pelaamisen kanssa, sitä ei pysty muuttamaan, hän kuvailee.

Pelaaminen voi olla ongelmallista, jos se sekä vie paljon aikaa että mietityttää ja huolettaa itseä. Ajatukset alkavat pyöriä pelaamisen ympärillä: päivisin suunnittelee ja miettii pelaamista, kunnes illalla pääsee koneen ääreen.

– Pelaamista käytetään tunteiden säätelyyn: siinä missä alkoholiakin voi käyttää fiiliksen kohottamiseen, pelaaminen voi olla tapa purkaa vaikkapa ahdistusta. Lisäksi toleranssi kasvaa pelissäkin. Ei välttämättä riitä yksi peli illassa, vaan kaipaa lisää mielihyvän kokemuksia. Jos ei pääse pelaamaan, se aiheuttaa ahdistusta, koska jää paitsi siitä, mitä muut pelissä tekevät, Mustonen kuvailee.

Katso myös: Puhelimesi laskee, paljonko aikaa tuhlaat somessa – MTV Uutisten toimittajat saivat nähdä, paljonko aikaa kuluu Instagramissa päivittäin! Juttu jatkuu videon alla.

Lue myös: Kuinka pitkiä aikoja jumitat tänään TikTokissa? Selvitys paljastaa ihmisten karut someluvut

Ongelmallinen pelaaminen haittaa elämää, mutta se, että yöunet kerran jäivät pelin vuoksi lyhyiksi, ei vielä kerro ongelmasta. Vaikka lapsi raivostuisi peliajan loppumisesta, ei hän välttämättä ole "digipelikoukussa".

– Ihmisellä saattaa olla satunnaisia pelihaittoja: joskus väsyttää, pelaaminen menee pitkäksi, tai on niska-hartiasärkyä, mutta usein nämä ovat spontaanisti korjaantuvia oireita. Silloin ei puhuta ongelmallisesta pelaamisesta, Mustonen sanoo ja jatkaa:

– Tasapaino elämässä on tärkeää. Jos lapsella koulu sujuu, on muitakin kavereita ja muutakin tekemistä kuin pelaaminen, hän nukkuu, syö, elämä on tasapainossa ja on muitakin harrastuksia, kyse ei ole riippuvuudesta.

Lue myös: Pystytkö olemaan päivän ilman älypuhelinta? Haaste voi auttaa tunnistamaan riippuvuuden: "Sitä välttämättä itse tiedosta"

Silloinkin, kun pelaaminen on ongelmallista, siihen liittyy jotakin positiivista

2010 ammattikorkeassa koulu alkoi kärsiä. Kimmo ei enää käynytkään tunneilla joka päivä.

– Koulussa oli epämukavaa olla, en tykännyt mennä sinne. Enemmän tykkäsin siitä, että kun herään aamulla, menen tietokoneelle, hän kuvaa.

Suhteet vanhempiin olivat kireät pelaamisen takia. Toisaalta kaikki ei ollut huonosti: Kimmon kaveritkin pelasivat, joten he viettivät pelin kautta aikaa yhdessä. Saman porukan kanssa käytiin harrastamassa myös tosielämän lajeja – esimerkiksi kokeilemassa budolaji kendoa ja pistomiekkailua.

Digipeliriippuvuuden tunnistamisen haasteena onkin Mustosen mukaan se, että silloinkin, kun pelaaminen on ongelmallista, siihen liittyy lähes aina jotakin positiivista.

– Kaksi puolta voi olla olemassa samanaikaisesti: kun on pelien maailmassa, pelaaminen kannattelee elämää. Voi olla, ettei nuorella pelimaailman ulkopuolella ole kavereita, tai hän ei saa vahvistusta kyvykkyyden kokemuksille tai itsenäisyydelle muualta kuin pelistä. Sellaiselle ihmiselle ei voi sanoa, että mikset vain vähennä pelaamista, koska ne tärkeät asiat ovat siellä pelissä. Jotakin pitäisi voida tarjota tilalle, hän sanoo.

Katso myös: Moni hakee somesta inspiraatiota, mutta ihanien "inspokuvien" vaikutus usein aivan päinvastainen. Asiantuntija kertoo, miksi. Juttu jatkuu videon alla.

Pelaaminen, some ja netti ylipäätään ovat jo iso osa nuorten kulttuuria ja yhdessäoloa. Kun myös kaikki palvelut on siirretty verkkoon, ei pelien vältteleminen netinkäytön lopettamalla ole realistinen vaihtoehto.

– Digipelaamista on vaikea lopettaa täysin, koska pelaamiseen kannustavia triggereitä on ympäristö pullollaan. Sitä on pakko vain oppia hallitsemaan. Positiivisten asioiden vuoksi lopettaminen on vaikeaa, ja pelaajan oma motivaatio hallinnan löytämiseen on tosi tärkeää, Mustonen kuvaa.

Älä käytä aikaa pelaamisen ainoana mittapuuna: "Usein ajatellaan, että eihän tämä haittaa, kun "vain pelaan"..."

Motivaatio saattaa todella olla hukassa, koska ammattilaispelaamisesta on tullut valtavirtaa ja suosittua , jossa pyörivät myös isot rahat. 

Lue myös: Miikka keskeytti lukion ja alkoi pelaamaan ammatikseen – e-urheilu on jo suositumpaa kuin baseball, mutta ennakkoluulot vaivaavat alaa

Toisaalta mobiilipelin nakuttaminen ei tunnu niin vaaralliselta; eihän siihen kulu edes rahaa, joten mitä haittaa on pelaamisesta?

– Aika on kiinnostava käsite digipelaamisessa. Usein ajatellaan, että eihän tämä haittaa, kun "vain pelaan". Harva on esimerkiksi eri mieltä siitä, että rahapelaamisella tuhoaa helposti oman taloutensa ja sen vuoksi ehkä ihmissuhteensa. Digipelaamiseen ja siihen kuluvaan aikaan suhtaudutaan kevyemmin; minähän vain istun täällä kotona pelaamassa, turvassa, Mustonen kuvailee.

Lue myös: Psykoanalyytikko suitsuttaa suosittua simulaatiopeliä – terveyttä edistävä eskapismin muoto

Kaikki, jotka pelaavat paljon, eivät missään nimessä pelaa ongelmallisesti. Silti kaikki ne, jotka pelaavat ongelmallisesti, käyttävät pelaamiseen suuria määriä aikaa.

– Usein puhutaan ruutuajasta ja halutaan turvarajoja. Aikaa yksinään ei kuitenkaan kannata käyttää määreenä, vaan pitäisi tarkastella elämän kokonaisuutta. Se on aina suhteessa johonkin: aika, minkä vaikkapa Kimmo voi vuorokaudessa käyttää pelaamiseen, jotta elämä pysyy tasapainossa, on todennäköisesti eri määrä kuin minulla tai sinulla, Mustonen sanoo.

Usein digipeliongelmat alkavat vakavoitua nuoruusiässä, kun pitäisi tehdä päätöksiä opiskelun, asumisen ja tulevaisuuden suhteen. Siksi aika on kallisarvoista ja korvaamatonta – ei suinkaan "pelkkää" aikaa.

– Jos ikään kuin uppoaa peleihin sen sijaan, että tekisi muuta, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Vaikka pelaamiseen käytetty aika ei yksinään määritä ongelmaa, se on aina pois jostakin muusta, Mustonen huomauttaa.

Katso myös: Miten e-urheilijan valmennus käytännössä tapahtuu? Katso videolta esport-valmentaja Niklas "Nihvu" Hirvelän haastattelu. Juttu jatkuu videon alla.

Kimmon pelaaminen nyt hallinnassa: "Tietyt päivät saan pelaamiselle antaa"

Kimmo ei koe kuntoutuneensa riippuvuudestaan. Sen sijaan hän kokee saaneensa pelaamisen hallintaan.

– Tiedostan koko ajan, että jos annan itselleni pienenkään mahdollisuuden siihen, että pelaan pidempiä aikoja ja useampana päivänä, se lähtee helposti lapasesta, Kimmo kuvailee.

Hallinnassa auttavat pelaamiselle asetetut sekä tunti- että päivärajat.

– Tietyt päivät saan pelaamiselle antaa. En pelaa joka päivä, vaan olen rajoittanut sen 2–3 kertaan viikossa, ajankohdasta riippuen. Lisäksi pitää tehdä myös muuta, esimerkiksi kotihommat täytyy tehdä, täytyy tiskata ja siivota. Jos en tee niitä, en saa pelatakaan. Tiedostan, että jos en ole pölyjä pyyhkinyt, menen tietokoneen äärelle ja alan pelata, kohta sitä pölyä on paljon enemmän kuin vain vähän. Siivoaminen jää siis kokonaan tekemättä, Kimmo kuvaa.

– Teen siis itselleni tiukat rajat, hyväksyn ne ja myös olen itselleni niiden suhteen armollinen: en ala sättimään, että nyt pelasin kuusi tuntia, vaan hyväksyn, että nyt tuli pelattua liikaa, huomenna en pelaa ollenkaan. Sillä tavalla pystyn pitämään rajat yllä.

"Osa kyllä välillä ihmetellee, että ethän sä ollut minun mielestäni peliongelmainen"

Kimmo on puhunut digipeliongelmastaan avoimesti ja saanut ymmärrystä myös peliystäviltään. Moni on hyvillään, että hän on tunnistanut ongelman ja päässyt elämässä eteenpäin.

– Osa kyllä välillä ihmetellee, että ethän sä ollut minun mielestäni peliongelmainen. Osa ei näe sitä ongelmallisuutta myöskään itsessään. Sitten, kun olemme keskustelleet enemmän ja vakavammin, hekin ovat huomanneet omia ongelmiaan: ei pelaaminen aina olekaan ihan hallinnassa.

Digipeliriippuvuuteen on Suomessa toistaiseksi hyvin vaikea saada hoitoa. Syy on ongelman "virallistamisen" tuoreus.

Maailman terveysjärjestö WHO lisäsi digipeliriippuvuuden tautiluokitusjärjestelmään vasta 2018. Luokituksen uusin versio ei vielä ole käytössä Suomessa. Olemme hoidon kehittämisessä vasta alkutaipaleella, Mustonen sanoo. Se on ongelma.

–Pelaaminen on varmasti yksi yleisimmistä ja nopeasti kasvavista harrastuksista, joka on kaikille helposti saatavilla joka paikassa. Kun pelaajien määrä kasvaa, ongelmat tulevat lisääntymään. Siksi tässä asiassa alkaa olla kiire.

Mietityttääkö oma pelaaminen? Tukea digipelaamisen hallintaan:

• Digipelirajaton.fi
• Peluuri.fi/restart
• Pelituki.fi

Avoimuudesta on ollut Kimmolle suuri apu. Jos pelaaminen on lähtenyt lapasesta, kaveri saattaa ehdottaa, että voisi tulla auttamaan vaikkapa siivoamisessa.

– Sitä kautta pystyy puhumaan heille pelaamisesta, paljonko olen pelannut viime aikoina ja miksi se pelaamainen taas on ollut niin kiinnostavaa. Sitä kautta pääsee takaisin hallintaan. Se, että pystyy puhumaan ihmisille, on hyvä apu, Kimmo sanoo.

– Jos joku siellä miettii omaa pelaamistaan, niin minua auttoi tosi paljon ääneen puhuminen. Olen puhunut asiasta, kertonut ääneen muille ihmisille. Älä yritä pitää sisällä ongelmaa, sitä tunnetta ja epävarmuutta. Tuo esille se ihan avoimesti.

Lue myös: Some vie jopa kahdeksan tuntia joka päivä – jo kolmasosa nuorista Suomessa kokee olevansa riippuvainen

Sopeuta pelaamista elämäntilanteeseen – mikä kertoo, että pelaaminen ei ole hallinnassa?

Kimmon auttoi eteenpäin paitsi havahtuminen ongelmaan, myös työpaikka. Hän pääsi myyjäksi nettituotekauppaan, jossa päivät tehtiin töitä koneella.

– En jaksanut enää illalla mennä koneen ääreen pelaamaan. Mieluummin liikuin kaupungilla, tein ruokaa, kuntoilin. Pelaamisen hallinta on sitä, miten itse ajattelee, mutta myös sitä, millainen ympäristö on, miten se vaikuttaa elämään. Loppuuko pelaaminen itsestään, vai pitääkö työstää sitä, että nyt vähennän pelaamista? Kimmo kuvailee.

Terhi Mustosen mukaan tärkeintä olisi osata sopeuttaa pelaamista elämäntilanteeseen: jos on vaikkapa työttömänä ja käytössä on yllättäen paljon vapaa-aikaa, ei lisääntynyt pelaaminen välttämättä ole merkki ongelmasta.

– Mutta jos pääset kouluun tai töihin, johon jätät menemättä, koska on pakko pelata aina sama määrä, se kertoo, että hallintaa pelaamiseen ei ole, Mustonen sanoo.

Lue myös: Jos luppoaikaa on 30 sekuntia, käsi hakeutuu jo räpläämään puhelinta – tämän se tekee aivoille: "Lopulta ei ole enää..."

Katso myös:  Onko pelaaminen lisääntynyt koronan myötä? Entä miksi siitä ei tarvitse välttämättä huolestua?

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Osittainen lähde: Jylkkari.fi, Digipelirajaton.fi