Pelikasvattaja puolustaa tietokonepelejä – ymmärrystä myös vanhempien huolelle: "Liputan terveen kiinnostuksen puolesta"

2:40
Miten korona-aika näkyy pelaamisen määrässä? Tutkijatohtori Mikko Meriläinen vastaa.

Asiantuntija kehottaa vanhempia tutustumaan tietokonepelaamiseen myönteisellä uteliaisuudella.

Tietokonepelit ovat tänä päivänä yhä useamman lapsen ja nuoren harrastus. Nuorten pelaamiseen ja pelikasvatukseen perehtynyt tutkijatohtori Mikko Meriläinen Tampereen yliopistosta muistuttaa MTV Uutisten haastattelussa, että vaikka peleistä edelleen keskustellaan melko huolestuneesti, niistä on nuorille monenlaista iloa. Pelaamisesta saa samanlaista iloa kuin monesta muustakin mediasta ja harrastuksesta. 

– Pelin parissa on kavereita, joiden kanssa jaetaan samat kiinnostuksen kohteet. Pelit tuovat jännitystä, rentouttavat, ruokkivat mielikuvitusta ja niiden parissa voi kilpailla, jos se itseä kiinnostaa, hän luettelee.

– Pelaamisesta voi löytää juuri sen oman jutun, joka on itselle tärkeä, johon voi keskittyä ja jossa voi kehittyä. 

Peleihin suhtaudutaan kaksijakoisesti

Meriläinen on pitänyt paljon esitelmiä pelaamisen hyödyistä ja haitoista vanhempainilloissa ja muissa tilaisuuksissa. Hän on huomannut, että monesti vanhempien tapa suhtautua pelaamiseen on hieman ristiriitainen: toisaalta ollaan huolissaan siitä, miten paljon lapsi tai nuori viettää aikaa tietokonepelien parissa, mutta toisaalta todetaan, että lapsella on pelin parissa paljon kavereita ja että tämä on oppinut hurjan hyvin englantia. 

Yleisin Meriläiseltä kysytty kysymys koskeekin nimenomaan pelaamisen hyötyjä ja haittoja. Hän kritisoi sitä, että pelaamisen hyötyjä pohdittaessa keskitytään yleensä selkeästi mitattavissa oleviin asioihin, kuten kognitiiviseen kehitykseen ja oppimisvaikeuksiin liittyviin seikkoihin. Pelaamisen typistäminen pelkiksi hyödyiksi ja haitoiksi yksinkertaistaa valtavan laajaa kokonaisuutta. 

– Ei me puhuta esimerkiksi lukemisesta tai jalkapallosta hyötyjen tai haittojen kautta, vaan siitä, mitkä ovat vaikuttavia kirjoja tai mikä on vuosikymmenen hienoin jalkapallo-ottelu.

Ylipäätään yhteiskunnan tapa suhtautua pelaamiseen on Meriläisen mukaan kaksijakoinen: Toisaalta pelaamisesta ollaan melko säännöllisesti huolissaan ja mediassa pomppaa esiin kauhutarinoita vaikkapa Fortnite-koukkuun jääneistä 9-vuotiaista. Samaan aikaan mietitään, toisivatko pelit ratkaisun oppimisen ja motivaation ongelmiin. Kouluihin saatetaan tuoda oppimispelejä ja työpaikoilla kokeilla pelillistämistä.

Uusi ja tuntematon on aina pelottanut

Meriläinen arvelee pelaamiseen liittyvän syvään juurtuneen huolinäkökulman selittyvän osittain sillä, että mikä tahansa lapsille tai nuorille aikakauden mukaan tärkeä asia – oli se skeittaaminen tai vaikka punkrock – on aina ollut vanhemmista hieman huolestuttavaa. Ensimmäiset pelaamiseen liittyvät kohut ilmenivät jo 1970-luvun loppupuolella, kun pelaaminen alkoi yleistyä.

Huolta voi lisätä se, että pelaaminen on vanhemmalle vierasta, se vie paljon lapsen tai nuoren aikaa eikä aikuinen välttämättä itse saa siitä otetta. Yleensä tällaiset asiat huolestuttavat. 

– Vanhemman voi olla myös vaikea myöntää, että pelaaminen on asiana täysin vieras ja että se huolestuttaa ja ihmetyttää. Tai voi olla, että kodin teini ei ole hirveän kiinnostunut juttelemaan aiheesta tai käyttää puhuessaan pelispesifejä termejä, jotka menevät vanhemmalta yli hilseen.

Meriläinen arvelee, että huolestunut suhtautuminen pelaamiseen on pikkuhiljaa väistymässä. Yhä useampi aikuinen ja vanhempi pelaa tai on pelannut itsekin lapsena, mikä lievittää pelaamiseen liittyvää huolta, kun se on tuttua. Lisäksi pelikasvatustyötä tapahtuu enemmän ja peleistä puhutaan enemmän.

– Pelien maltillista käsittelyä on todella paljon enemmän kuin vaikkapa viisi tai kymmenen vuotta sitten, eli pikkuhiljaa tässä mennään eteenpäin, hän pohtii.

Huolet vaihtelevat ikäluokan mukaan

Usein vanhempien huolet pelaamisen suhteen jakautuvat hieman jälkikasvun iän mukaan. Pienten lasten kohdalla mietityttää etenkin se, onko peleissä liikaa väkivaltaa tai kauhusisältöä ja jos lapsi pelaa itselleen sopimattomia pelejä, miten se vaikuttaa tämän kehitykseen. 

Nuorten kohdalla vanhempien huoli kohdistuu elämänhallinnan puolelle: Entä jos nuorta kiinnostaa vain pelaaminen? Saako hän käytyä koulussa, nukkuuko hän tarpeeksi ja niin edelleen. 

Meriläinen ymmärtää vanhempien huolet. Voi tuntua aidosti pelottavalta, jos oma pieni lapsi jumahtaa tiukasti pelin äärelle, ei suostu lopettamaan tai saa hirveän raivarin, jos peli on pistettävä kiinni. Pelaaminen on harrastus, johon on helppo uppoutua intensiivisesti. 

Jos yöunet satunnaisesti jäävät pelaamisen takia lyhyiksi tai niskat ovat välillä jumissa, ei Meriläisen mukaan ole syytä erityisesti huolestua.

– Mielestäni se rinnastuu siihen, että välillä jalkapalloa pelatessa polvet ovat ruvella, mutta se ei vielä varsinaisesti haittaa elämää, hän vertaa.

Liiallisen pelaamisen taustalla usein muita ongelmia

Jos pelaaminen alkaa toistuvasti vaikuttaa haitallisesti muuhun elämään ja tuntuu, että pelaaminen kytkeytyy siihen, että elämässä ei yleisesti ottaen mene hyvin, kannattaa asiaan kiinnittää huomiota.

– Hyvin tyypillinen dynamiikka on se, että taustalla on jotain muita ongelmia, joita lapsi tai nuori yrittää helpottaa pelaamalla. Taustalla voi olla vaikkapa koulukiusaamista, masennusta, ahdistusta tai yksinäisyyttä. 

Usein pelaaminen tuokin helpotusta pahaan oloon. Tällöin voi syntyä hieman hankala kierre, jossa pelaaminen sekä kaventaa muuta elämää että kannattelee nuorta vaikeuksien keskellä. 

– Jos esimerkiksi kaikki nuoren kaverit löytyvät jonkun pelin parista ja nuori muuten kokee itsensä hyvin yksinäiseksi, pelaamisen rooli voi samaan aikaan olla hyödyllinen ja haitallinen.

Tämänhetkiset arviot viittaavat Meriläisen mukaan siihen, että noin 0,5–2 prosentilla suomalaisnuorista pelaaminen olisi yhteydessä huomattaviin arjen ongelmiin, kuten ihmissuhteiden tai koulunkäynnin jatkuvaan laiminlyöntiin. Mahdollisesti noin yhdeksällä prosentilla esiintyy enemmän tai vähemmän toistuvia ongelmallisen pelaamisen piirteitä, kuten vaikeuksia rajoittaa pelaamista, mutta ei niin vakavia, että ne vaatisivat hoitoa. Meriläisen mukaan ongelmapelaaminen on tutkimuksen alalla käsite, josta kiistellään edelleen kovasti.

Henkistä rasitetta voi tuoda myös nettipelikulttuurin melko aggressiivinen keskustelutapa. Monissa online-peleissä käyttäjillä on mahdollisuus jutella keskenään ja käytös voi pelaamisen tiimellyksessä olla huonoa, rasistista, seksististä ja hyökkäävää. Sellainen on raskasta kaikenikäisille, mutta etenkin lapsille, nuorille ja vähemmistöpelaajille. 

Avoin ilmapiiri helpottaa ongelmatilanteita

Meriläinen toivoo, että digipelaaminen ei olisi kodeissa tabu, jota pitäisi piilotella tai aihe, josta riidellään jatkuvasti. Avoin ilmapiiri helpottaisi mahdollisista ongelmatilanteista puhumista.

– Jos pelissä tapahtuu jotain, mikä on järkyttävää tai ahdistavaa, lapsi tai nuori ei välttämättä uskalla puhu siitä vanhemmalle, koska ajattelee, että kertomisen myötä pelaaminen loppuu siihen paikkaan eikä silloin puututa itse ongelmaan.

Meriläinen kannustaa vanhempia puhumaan, tutkimaan ja haastamaan omia käsityksiään pelaamisesta. Pelaamiseen voi lähteä perehtymään samaan tapaan kuin muihinkin vieraisiin asioihin. Myönteinen uteliaisuus auttaa. 

– Liputan terveen kiinnostuksen puolesta. Totta kai vanhempien on hyvä olla kiinnostunut oman lapsensa harrastuksesta.

– Jos ei itse pelaa, voi jutella lapsen tai nuoren kanssa. Useimpien lähipiiristä löytyy myös joku aikuinen pelaaja, jonka kanssa voi keskustella siitä.

Meriläinen muistuttaa, että tämänhetkisen tutkimustiedon valossa kaikkein paras suoja pelaamisen haittoja vastaan on se, että perheessä ovat asiat muuten hyvin. Että kommunikaatio pelaa ja lapsen ja vanhemman suhde on tasapainossa, lämmin ja välittävä. 

– Kannustaisin keskusteluun, ymmärrykseen, harmoniaan ja muistuttaisin, että aina ei tarvitse olla täydellinen. Hyvin harvoin lapsi menee mitenkään erityisen pilalle siitä, että pelaa paljon.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja