Kotkassa ja Posiolla tuotettu miljoonien arvosta marihuanaa, poliisi epäilee – takavarikkoon lähes 250 kannabiskasvia

2:48
Rikospaikka: Serbiliiga pyöritti laajaa kannabisbisnestä Suomessa.

Poliisi kertoo paljastaneensa Kymenlaaksossa Kotkassa ja Lapissa Posiolla toimineet ammattimaiset kannabiskasvattamot. Poliisin mukaan kasvattamot ovat toimineet vuosia ja marihuanaa ehdittiin tuottaa ja välittää eteenpäin jopa yli neljän miljoonan euron arvosta.

Poliisin mukaan Kotkan kasvattamo aloitti toimintansa vuonna 2017 ja Posion vuonna 2019. Niissä tuotettiin marihuanaa arviolta 150–214 kiloa. Katukaupassa huumeiden arvo olisi poliisin mukaan ollut noin 3–4,3 miljoonaa euroa.

Epäiltyjä jutussa on yhteensä kahdeksan, joista kolme on edelleen vangittuina. Heidän saamakseen rikoshyödyksi poliisi on laskenut runsaat miljoona euroa.

Poliisin mukaan toiminta oli organisoitua ja kasvattamot oli rakennettu erittäin ammattimaisesti. Osa epäillyistä oli poliisin mukaan toiminut kiinteistön hankinnassa, osa kasvattamoiden rakentamisessa ja osa oli palkattu kasvattamaan kannabiskasveja. 

Esitutkinnassa poliisi takavarikoi lähes 250 kannabiskasvia, yli kymmenen kiloa valmista marihuanaa, arviolta 80 000 euron arvoiset kasvatusjärjestelmät, lähes 150 000 euroa käteistä sekä noin 30 000 euron arvoisen auton.

Vakuustakavarikkoon on lisäksi määrätty muun muassa useita kiinteistöjä, ajoneuvoja sekä käteistä rahaa yhteensä yli 300 000 euron arvosta.

Esitutkinta on valmistunut, ja asia siirtyy syyteharkintaan. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja