Kotihoitoa epäillään iäkkään pariskunnan laiminlyönnistä Pöytyällä, vaikka vanhukset eivät olleet sen asiakkaita – poliisi selittää rikosepäilyn perusteet

MTV Pöytyällä: Vanhus löytyi kotoaan kuolleena, puoliso virui lattialla – poliisi tutkii, syyllistyikö kotihoito laiminlyöntiin 4:31
MTV Pöytyällä: Vanhus löytyi kotoaan kuolleena, puoliso virui lattialla – poliisi tutkii, syyllistyikö kotihoito laiminlyöntiin.

Kotihoitoa epäillään iäkkään pariskunnan vakavasta laiminlyönnistä Pöytyällä, vaikka vanhukset eivät olleet kotihoidon asiakkaita. Tutkinnanjohtaja kertoo, mihin rikosepäily perustuu.

Poliisi meni pariskunnan kotiin keskiviikkona 7. syyskuuta sen jälkeen, kun kotihoito ilmoitti, ettei pariskuntaan ollut saatu yhteyttä yli viikkoon.

Kyse ei ollut kotihoidon asiakkaista, mutta pariskunnan avuntarve oli silti tiedossa. Pariskunta asui keskenään omassa asunnossaan.

76-vuotias mies oli pyytänyt apua kotona pärjäämiseen, ja kotihoito kävikin pariskunnan luona useampaan otteeseen elokuussa.

Viimeinen kotikäynti oli aivan elokuun lopussa. Sen jälkeen vanhuksia ei enää tavoitettu puhelimitse, eikä kukaan tullut avaamaan ovea. Kului yhdeksän päivää, kunnes poliisi hälytettiin asunnolle.

Partio löysi asunnosta 87-vuotiaan naisen kuolleena. 76-vuotias mies makasi lattialla erittäin huonokuntoisena. Hän on yhä sairaalahoidossa.

Olisi pitänyt huolehtia

Kotihoidon edustajia epäillään nyt rikoksesta. Nimikkeenä on pelastustoimen laiminlyönti.

Poliisi lähtee siitä, että kotihoidolla oli velvollisuus pitää huolta vanhuksista, vaikka nämä eivät olleetkaan kotihoidon asiakkaita.

Jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi ei suostu avaamaan tarkemmin, mikä oli vanhusten terveydentila kotihoidon vielä käydessä pariskunnan luona.

Rikosnimikkeestä voi kuitenkin päätellä, että poliisin käsityksen mukaan kaksikosta olisi pitänyt huolehtia paremmin.

Pelastustoimen laiminlyöntiä koskevassa lainkohdassa linjataan, että jokaisella on velvollisuus auttaa hengenvaarassa tai muuten vakavassa vaarassa olevia tai ainakin pyrkiä hankkimaan näille apua.

Poliisin näkemyksen mukaan sillä ei ole asiassa merkitystä, että vanhukset eivät varsinaisesti olleet kotihoidon asiakkaita.

– Kyse on siitä, että kotihoito on siellä tosiallisesti käynyt. Kotihoito on ollut heidän kanssaan tekemisissä. Lopputulos on kuitenkin tämä, Kemppi summaa tilanteen.

– Asiaa voi pohtia siitä näkökulmasta, että mikä vastuu ihmisellä on toisesta, jos saa tietoonsa, että tämä on mahdollisesti avun tarpeessa, hän selittää.

"Nimike saattaa muuttua"

Asiassa ei toistaiseksi tutkita muita rikosnimikkeitä pelastustoimen laiminlyönnin lisäksi.

– Nimike saattaa kyllä tutkinnan edetessä muuttua tai niitä saattaa tulla lisää. Esitutkinta on varsin alussa.

Kemppi ei toistaiseksi ota kantaa siihen, kuinka moneen kotihoidon edustajaan rikosepäily kohdistuu. Kempin mukaan asiassa on selvitettävänä myös ylipäätään se, keneen vastuu tarkalleen kohdistuu.

Poliisilla ei toistaiseksi oli arviota esitutkinnan kestosta.

– Tutkintatoimia pyritään tekemään ripeästi, mutta tähän liittyy todennäköisesti muutakin viranomaisselvitystä. Tutkinnan valmistumista on vaikea arvioida. Nyt ollaan niin alkuvaiheessa, että se on kyllä tosi vaikea kysymys vastata.

Kemppi kertoo, että hänen oman kokemuksensa perusteella tapaus on poikkeuksellinen.

– Subjektiivisen kokemukseni mukaan tämä on aika harvinainen ja poikkeuksellinenkin tapaus. Onneksi.

Lue myös:

    Uusimmat