Kansainvälinen ilmastokokous päättyi langanlaihaan sopuun. Aikaan saatiin lopulta vain yhteinen päätöslauselma. Tulos on todella kaukana Kööpenhaminan prosessin alkuperäisestä tavoitteesta eli kaikkia maita laillisesti sitovasta sopimuksesta.
Jo ennen itse 12-päiväisen maratonistunnon alkua oli selvää, että laillisesti sitovaa paperia ei saada aikaan, vaikka virkamiehet olivat tehneet sen eteen töitä kaksi vuotta lukuisissa neuvotteluissa. Niinpä Kööpenhaminassa tähdättiin siihen, että valtioiden päämiehet solmivat poliittisesti sitovan sopimukseen, joka muutetaan myöhemmin eri neuvotteluilla laillisesti sitovaksi. Mutta tähänkään ei siis päästy edes ympäripyöreitä sanamuotoja käyttäen.
YK-tie nousi pystyyn?
Kööpenhaminan riitaisa kokous osoitti, että maailman valtiot ovat vahvasti eri mieltä sekä itse asioista että menettelytavoista. Kokous tuhlasi valtavasti tunteja ja energiaa kiistelemällä kokousproseduureista ja muista muotoseikoista. Monet epäilevät, että Lähi-idän maat jarruttivat näin tarkoituksella neuvotteluiden etenemistä. Ne eivät ole innostuneita yrityksestä rajoittaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä, vaan haluavat jatkaa öljynsä myyntiä. Samaan aikaan pienet saarivaltiot pelkäävät uppoavansa ja vaativat muulta maailmalta nopeita toimia.
On mahdollista, että maailmanlaajuista sopimusta ei koskaan synny YK:n viitoittamaa tietä. Kööpenhaminaa on kuvattu tärkeäksi askeleeksi kohti oikeaa suuntaa - mutta ainakin tie laillisesti sitovasta, maailmanlaajuisesta sopimuksesta on noussut pystyyn pitkäksi ajaksi. Neuvotteluja toki jatketaan, mutta Kööpenhaminan jälkeen niiden onnistumiseen uskoo aiempaa harvempi.
Riittääkö vapaaehtoisuus?
EU-maiden tärkeimpänä tavoitteena Kööpenhaminassa oli saada paperille kutakin maata sitovat päästöleikkaukset. Tähän kaikki maat - kuten esimerkiksi Kiina - eivät kuitenkaan ole valmiita. Ne haluavat edetä vain vapaaehtoisuuden pohjalta.
Rohkaisevaa on se, että taloudelliset kilpakumppanit EU ja USA alkavat löytää yhteistä säveltä. Onkin hyvin mahdollista, että teollisuusmaat tekevät asiassa oman sopimuksensa.
Ongelmana on kuitenkin pelko siitä, että tuotanto katoaa länsimaista esimerkiksi Kiinaan, jos toiminta teollisuusmaissa tulee liian kalliiksi ilmastopoliittisten ratkaisuiden vuoksi. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää saada mukaan sellaiset maat kuin Kiina ja Intia.