Kommentti: Viis hiljaisesta hetkestä – Jussi Raittisen muistolle kannattaa laittaa rock'n'roll soimaan

Jussi Raittinen ja hänen veljensä Eero esiintyivät Levyraadissa 80-luvulla 2:43
Katso video: Jussi Raittinen ja Eero Raittinen Levyraadissa 1980-luvulla: esiintymässä Eero ja Jussi & The Boys.

Jussi Raittinen oli yksi suomalaisen kevyen musiikin peruskivistä, joka oli mukana tuomassa rock’n’roll-musiikkia Suomeen. Kotimaisen kevyen musiikin kävelevä ensyklopedia on poissa, kirjoittaa MTV Uutisten kulttuuritoimittaja Visa Högmander.

Viime syyskuussa 80 vuotta täyttänyt muusikko Jussi Raittinen on kuollut. Sekä Raittisen poika Pekka Raittinen että muusikon virallista Facebook-sivua viime vuodet ylläpitänyt ystävä Raimo Öystilä kertoivat suru-uutisen Facebookissa.

– Isäni muusikko Paavo Juhani Jussi Raittinen nukkui eilen 13.2.2024 pois kotikaupungissaan Helsingissä monen pitkään jatkuneen sairauden väsyttämänä. Perhe toivoo hienotunteisuutta ja rauhaa suruaikana, Pekka Raittinen kirjoittaa postauksessa.

Terveysongelmien vuoksi rollaattorin tukemana liikkunut Jussi Raittinen juhli vielä viime syksynä tasavuosia, sekä omiaan että 60 vuoden komeaan ikään yltäneen yhtyeensä Jussi & The Boysin – mitenkäs muuten kuin esiintymislavalla laulaen.

Viime syksyyn kiteytyi se, mitä Jussi Raittinen oli: musiikkia. Päästä varpaisiin, jokaisessa solussaan.

Vuonna 1943 Helsingissä syntynyt Raittinen johti The Boys -yhtyettä vuodesta 1964, kokoonpanon eri versioita usein yhdessä veljensä Eero Raittisen kanssa. Jussi oli mukana kaikissa The Boys -versioissa.

Kotimaisen rockin uranuurtaja

Jussi Raittinen oli kotimaisen rockmusiikin pioneeri. Noin 600 kappaletta elämänsä aikana levyttäneestä Raittisesta tuli päätoiminen muusikko asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen vuonna 1966.

Raittinen ehti urallaan voittaa Syksyn sävelen vuonna 1974 Metsämökin tonttu -kappaleella ja saada useita huomionosoituksia. Vuonna 2014 hän sai opetusministeriön myöntämän taiteilijaeläkkeen tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta luovana ja esittävänä taiteilijana. Hän tuli palkituksi niin tasavallan presidentin myöntämällä Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalilla, Erikois-Emmalla kuin lastenmusiikin elämäntyöpalkinnollakin.

The Boysin esikoisalbumi Numero 1 (1965) oli ensimmäinen suomalaisyhtyeen julkaisema lp-levy. Jussi & The Boysin viimeiseksi jäänyt Rokaten tieni meen -albumi julkaistiin Raittisen 80-vuotispäivänä viime syyskuussa.

Jussi Raittisen uran varrelta kertomat anekdootit ja muistot johtivat siihen, että häntä kuvailtiin kotimaisen kevyen musiikin "käveleväksi ensyklopediaksi".

Raittisen terveys heikkeni ensin vuonna 2020 koronaviruksen aiheuttaman taudin ja sen jälkeen vuonna 2021 sydänkohtauksen takia, mutta esiintymistä Raittinen ei jättänyt vielä pariin vuoteen. Vasta viimeisinä aikoinaan hän kieltäytyi töistä ja kertoi olevansa eläköitynyt musiikkihommista.

Jussi Raittinen jätti elämäntyöllään valtavan jäljen suomalaiseen kulttuurihistoriaan. Häntä ei ole syytä muistaa ainakaan kovin pitkällä hiljaisella hetkellä. Raittisen muistoksi kannattaa ennemmin laittaa rock’n’roll soimaan.

Lue myös:

    Uusimmat