Kommentti: Mitäs nyt tehdään? MM-hiihdoissa käsillä tukala suomalaisratkaisu

Suomen maastohiihtomaajoukkueen valmennusjohdolla on edessään todella kimurantti päätös, mutta tiistai toi mukanaan myös positiivia uutisia, MTV Urheilun Ossi Karvonen kirjoittaa Planicasta.

Hyvät uutiset ensin. Suomen naisten viestijoukkueeseen torstain 4 x 5 kilometrin kisaan on tarjolla kolme varmaa menijää, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo ja Krista Pärmäkoski. Varsinkin Piipon – joka hieman taipui loppumatkasta tiistaina – hieno loikka tuloslistojen kärkipäähän vaikeiden vuosien jälkeen lämmittää.

Lisäksi Niskasen kaatumisessa satuttama jalka tuntuu kestävän rasitusta. Hän ja Pärmäkoski eivät kuitenkaan ole olympiatalven kunnossa, mikä osaltaan laskee hieman viestiodotuksia.

Tiistain vapaan väliaikalähtö vahvisti kuitenkin ison kysymysmerkin. Suomen viestinelikon avaajaksi on tarjolla ainoastaan epävarmoja pelimerkkejä. Jos Jasmi Joensuu olisi pystynyt antamaan väkevän näytön tiistaina, paikka olisi ollut hänen. Hän avasi väliaikalähdön kelvollisesti, mutta ero kasvoi nopeasti valtavaksi kärkeen ja esimerkiksi Piippoon.

Sekä Joensuun että Johanna Matintalon näytöt Planicasta ovat alavireiset. Jotenkin vaaka kääntyy tässä vertailussa Matintalon puoleen, sillä hän on lähtökohtaisesti vahvempi perinteisen hiihtäjä, eikä hän ole rasittanut itseään avausmatkana käydyn sprintin jälkeen. Joensuu on sivakoinut tuon jälkeen kaksi kovaa otatusta, ja hyytynyt niistä molemmissa.

Anne Kyllönen olisi teoriassa kolmas vaihtoehto, mutta hänen iskukyvystään tiedetään vähän yhdistelmäkisassa iskeneiden "astmavaivojen" jälkeen.

Viestin avausosuus ei normaalisti ole kilpailun vaativin, mutta Suomen viestinaisten osalta se herättää nyt kylmiä väreitä.

Suomalaisten suosikkimatkat MM-hiihdoissa vielä edessä – historiallinen nollatulos uhkaa 8:22
Suomalaisten suosikkimatkat MM-hiihdoissa vielä edessä – historiallinen nollatulos uhkaa



Lue myös:

    Uusimmat