Mainos

Kolme päivää, 51 kuollutta neuvostosotilasta – tarkka-ampuja Simo Häyhän uskomaton elämä

Joulukuun 21. päivä 1939 Kollaalla. Paksuun lumipukuun sonnustautunut mies makaa hangessa ja tarkkailee luontoa kiväärinsä tähtäimen läpi. Neljänsadan metrin päässä kulkee venäläisten linja. Venäläiset kulkevat varomattomasti alueellaan. Miksi eivät kulkisi, onhan vihollinen sen verran kaukana?

Tämä artikkeli Simo Häyhästä on julkaistu MTV Uutisissa ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä 6.12.2015. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemme jutun tänään uudestaan.  


Se oli päivän 25. neuvostosotilas, tarkka-ampujan mukana kulkenut tarkkailija kirjaa. Ennätysmäärä. Pakkasesta huolimatta lumessa makaavan miehen sormet eivät jäädy. Hän ottaa tähtäimeen venäläissotilaan, arvioi välimatkan ja tuulen. Laukaus. Osuma. 

Ampuja on Simo ”Simuna” Häyhä, joka myöhemmin opitaan tuntemaan yhtenä talvisodan sankareista ja maailman parhaista tarkka-ampujista. Kun kahden edellispäivän saldoon lisätään joulukuun 21. päivänä tapetut, kolmen päivän saldoksi lasketaan 51 tappoa. 

Seuraavana päivänä Häyhä tapaa etulinjan tuntumassa kansanedustaja Antti J. Rantamaan sekä Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana toimineen kirjailija Mika Waltarin.

– Herra luutnantti, varmoja tapauksia on siinä 138:n paikkeilla, sotahistorioitsija Robert Brantberg kirjoittaa Häyhän tuolloin sanoneen. 

Myöhemmin lehdessä kerrotaan, että 21. päivän tapot olivat ”Simo Häyhän joululahja Suomen kansalle”. Sotaa oli käyty vasta kolme viikkoa.

– Hänen saavutuksensa talvisodassa ovat kansainvälisestikin vertailtuna erittäin merkittäviä. Hän oli uskomaton mies, Simo Häyhän ystävä Harri Tonder kuvailee nyt.

pystykorva_tahtain_metsa

Polkupyöräpataljoonasta tarkka-ampujaksi 

Joulukuun puolivälissä 1905 rautjärveläisessä maanviljelijäperheessä saadaan ilouutisia. Perheeseen syntyy seitsemäs lapsi, joka saa kasteessa nimekseen Simo. 

Pojan nuoruusvuodet kuluvat Rautjärvellä. Jo 17-vuotiaana hän liittyy suojeluskuntaan. Isänsä ja veljiensä kanssa hiihtoa, metsästystä ja kalastusta harrastava nuorukainen on kiinnostunut pyssyistä. 

Perheen kotitilalta onkin vain viiden kilometrin matka Miettilän suojeluskunnan ampumaradalle. Pojasta näkyy usein vain vilahdus, kun hän päivän töiden jälkeen hyppää pyöränsä selkään ja suuntaa suojeluskunnalle. 

Vuonna 1925 pojankloppi astelee Karjalankannaksella sijainneen Raivolan varuskunnan porteista sisään. Vielä tuolloin kukaan ei arvaa, että myöhemmin tämä sama 19-vuotias poika tultaisiin tuntemaan ”Valkoisena kuolemana” ja yhtenä maailman parhaista tarkka-ampujista. 

Varusmiespalveluksensa Häyhä suorittaa Polkupyöräpataljoonassa, ensin Raivolassa ja myöhemmin Terijoella. Hän pääsee aliupseerikouluun ja kotiutetaan 15 kuukauden asepalveluksesta korpraalina. Armeijaura ei suinkaan ole siinä, vaan myöhemmin puolustusvoimat kutsuu Häyhän vielä erilliseen tarkka-ampujakoulutukseen. 

Siviiliin päästyään Häyhä palaa kotitilalleen. Siellä hän ottaa vastuun tilan hoitamisesta veljensä kanssa sekä jatkaa ampumaharrastusta suojeluskunnassa. Huhut nuoren miehen poikkeuksellisista ampumataidoista alkavat levitä. Silloin tällöin kotiin ilmestyy ampumakisojen palkintoina saatuja tavaroita, kuten hopealusikoita. Silti kotiväellä ei tuossa vaiheessa ole kunnollista käsitystä tulevan sotasankarin uskomattomista taidoista.

alkukuvia_hayha

Syksyllä 1939 Suomen ja Neuvostoliiton välit kiristyvät. Välirikon myötä myös korpraali Simo Häyhä kutsutaan ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Mukaansa hän ottaa ampumaharjoituksissa tähän saakka uskollisesti palvelleen suojeluskuntakiväärinsä, Sakon ”pystykorvan”, eli M/28-30:n. 

Palvelukseen palattuaan Häyhä komennetaan osaksi Jalkaväkirykmentti 34:ä. Hänen komppaniansa päällikkö on luutnantti Aarne Juutilainen, joka sotilaiden keskuudessa tunnetaan paremmin nimellä ”Marokon kauhu”. Nimi juontaa juurensa Pohjois-Afrikkaan, jossa Juutilainen palveli aiemmin osana Ranskan muukalaislegioonaa. Juutilainen tuntee Häyhän maineen, joten mies käsketään Merimetso 6:ksi nimettyyn komppaniaan tarkka-ampujaksi.

Avotähtäimellä, lunta suussa 

Marraskuun 30. päivä 1939, Hyrsylän mutka. Neuvostoliiton tykistö avaa tulen kello 6.50 Karjalankannaksella Suojärvellä ja Salmissa. Ensimmäinen ilmahälytys annetaan kello 9 Viipurissa.

Sota on alkanut. 

Simo Häyhän komppania Merimetso 6 on komennettu Karjalan pohjoisosassa sijaitsevan Suojärven kunnan Hyrsylän kylälle. Komppania puolustaa ainoaa tietä, joka kulkee Hyrsylän mutkasta omien puolelle. 

Ennen pitkää neuvostosotilaat pääsevät niskan päälle ja miehet saavat käskyn vetäytyä pienen, Kollaanjokenakin tunnetun puron tuntumaan.

Joulukuun 7. päivänä suomalaispuolustus vakiinnuttaa asemansa Laatokan Karjalassa nimenomaan Kollaanjoelle. Häyhä osoittaa tovereilleen olevansa maineensa veroinen ja harventaa venäläisten rivejä ahkerasti sodan alkupäivistä lähtien. 

Vielä tässä vaiheessa Häyhän tapoista ei pidetä erikseen kirjaa. Pian miehen maine paisuu kuitenkin sellaiseksi, että hän saa joka aamu mukaansa tarkkailijan, jonka tehtävä on merkitä kaikki osumat. 

Häyhä oli tarkka-ampujakoulutuksessa, metsästysreissuillaan ja suojeluskunta-aikoinaan kehittänyt omintakeisen tyylin osua ja pysyä piilossa. Toisin kuin monet muut tarkka-ampujat, Häyhä ei käyttänyt kiikaritähtäintä. Hän tukeutui ”pystykorvansa” avotähtäimeen. 

Avotähtäimellä ammuttaessa päätä ei tarvinnut nostaa niin ylös, eikä avotähtäin vahingossakaan heijastanut paljastavaa auringonvaloa kuten kiikaritähtäin. Häyhän mukaan talvisodassa vihollisten tarkka-ampujat käyttivät yleensä kiikaria, mikä usein koituikin heidän kohtalokseen.

– Niihin piti nostaa nuppinsa aina ylemmäs mitä meikäläisen. Meikäläisen nuppi ja pyssy pysyi siellä lumes pienessä poterossa. Sitä ei paljaal silmäl sieltä erottanut oikein yhtään, hän itse kertoo 1980-luvulla tehdyssä haastattelussa Karjalan murteella vääntäen.

– Mie muistan, et miul oli niin hyvä tuuri. Mie kai taisin saaha jotakin viis näitä venäläisii tarkka-ampujii. 

Haastattelu on julkaistu dokumenttielokuvassa ”Tarkka-ampuja Simo Häyhä”.

Mestariampuja Simo Häyhä Saharan kauhun komppaniasta

Poterossaan vain 160 senttimetrin pituisella Häyhällä oli yllään valkoinen huppu ja pitkä viitta. Paksu vaatetus tasasi pakkasessa hengitystä. Asemapaikkansa hän valitsi aina tarkkaan jo edellisenä iltana. Hän jäädytti asemapaikkansa reunat niin, ettei lumi pöllähtänyt liipaisinta painettaessa. Suuhunsa Häyhä laittoi tähtäämisen ajaksi lunta, jotta höyryyntyvä hengitys ei paljastaisi häntä viholliselle. 

Häyhän uskomattomat taidot sai vihollisen pelkäämään. Neuvostosotilaiden joukossa Häyhää alettiin kutsua nimellä Valkoinen kuolema, Belaja smert. 

”Ensimmäisel napsul se jäi” 

Erityisesti yksi neuvostosotilaiden tarkka-ampuja onnistuu kurittamaan Kollaanjoella Juutilaisen komppaniaa. Hän on tiputtanut jo useita joukkueenjohtajia. Korsussa huhutaan, että myös yksi Häyhän ystävistä, tarkka-ampuja hänkin, joutui venäläisluodin kohteeksi. 

– Mie menin illansuussa poikien luokse. Mie kyselin, että missä kohassa mahtas olla se tarkka-ampuja siellä? Pojat sano, että kyllä hyö näyttää, missä se ihan tarkalleen on, Häyhä muistelee dokumentissa. 

Jo aamun valjetessa Häyhä on ehtinyt asemiin. Tunnit kuluvat. Lopulta alkaa tapahtua.

– Poikaparka kömpi sinne montun reunalle. Mie sit vähän nostin tähtäintä. Kolmesattaa metriä miul oli siinä suurin piirtein. 

Häyhä nostaa aseen poskelleen ja tarkkailee monttua tähtäimen läpi. Kohteena olevalla neuvostosotilaalla ei ole aavistustakaan. Häyhä arvioi vielä rauhassa välimatkan ja tuulen. Lopulta hän hengittää ulos ja painaa pystykorvansa liipaisinta. Osuma. Toista yritystä ei tarvittu.

– Niin hyvä tuuri miul olikii, että ensimmäisel napsul se jäi, Häyhä muistelee. 

Pian hän palaa päällikkö Juutilaisen teltalle ja kertoo, että tarkka-ampujasta ei tarvitse enää huolehtia. Marokon Kauhu myhäilee tyytyväisenä ja käskee keittämään kahvit.

Kiistaa tappojen määrästä 

Helmikuussa 1940 ruotsalainen liikemies Eugen Johansson haluaa lahjoittaa sodan ansioituneimmalle tarkka-ampujalle uuden kiväärin. Kenellepä muullekaan tuo titteli myönnettäisiin kuin Simo Häyhälle? Häyhän kotiväen tieto kunnianosoituksesta tavoittaa Seitsemän uutisten kautta. 

Muun muassa sodan jälkeen kirjoitettujen lehtijuttujen perusteella Häyhä ampui koko talvisodan aikana reippaasti yli 500 neuvostosotilasta. Talvisota kesti vain 100 päivää, joten keskimäärin Häyhän on kerrottu ampuneen yli 5 neuvostosotilasta päivässä. Koska mahdolliset ruumiit jäivät vihollisen puolelle, varmistusta osumille ei voitu saada. 

Yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Helsingin yliopistosta epäilee, että luku olisi liioittelua. Ensinnäkään sodan alussa Häyhä ei laskenut omia osumiaan. Toisekseen suuri luku voi liittyä erääseen tiettyyn kertaan, kun rintamalla vieraili ulkomaisia toimittajia.

– Hän kertoi alkaneensa pitää kirjaa ja päässeensä jonnekin yli kahteensataan. Hän tuli siinä yhteydessä sen verran kerskanneeksi, että toinen mokoma on tullut ammuttua pikakiväärillä ja konepistoolilla. Toimittajat ottivat sen kirjaimellisesti, vaikka en usko, että Häyhä sitä tarkoitti, Marjomaa arvelee. 

Häyhä oli komppaniansa mukana myös rintamajoukoissa, joissa tehtiin muun muassa juoksuhautavyörytyksiä. Niissä konepistoolilla saattoi surmata useita vihollisia lyhyessä ajassa.

Laatokan koillispuolella. Ev. Svensson lukee kunniakirjan sekä pitelee kivääriä jonka joku ruotsalainen on lahjoittanut. Oik. Simo Häyhä jolle kivääri ja kunniakirja lahjoitettiin. 1940.02.20

Sotahistoriaan erikoistunut kirjailija Robert Brandberg toteaa, että ainakin kansainvälisissä vertailuissa Häyhän ansioiksi lasketaan yli 500 osumaa. Hänen lisäkseen Häyhän hyvä ystävä, ruokolahtelainen Harri Tonder, uskoo, että yli 500 osuman saldo pitää paikkaansa.

– Ei hänen maineensa olisi tämän veroinen, jos lukuja olisi liioiteltu, Häyhää useasti haastatellut ja hänestä artikkeleita kirjoittanut Tonder toteaa. 

Tonderin mukaan ainakaan Häyhä ei itse saavutuksiaan liioitellut.

– Simo oli vaatimaton, hyvin vaatimaton. Jossakin on ollut sellaista tietoa, että Simo olisi sodan jälkeen itse usein kerskunut ansioillaan. Se on niin suurta valetta kuin valhe voi olla. Hän ei itse saavutuksistaan puhunut juuri koskaan. 

Saman vahvistaa Marjomaa. Tarkka-ampuja pysyi vaiti saavutuksistaan.

– Häyhä ei ole itse esittänyt sodan jälkeen ampumistaan sotilaista tarkkaa lukua. Toisaalta hänen on pitänyt ansaita maineensa, sillä siellä oli muitakin tarkka-ampujia. Ei heistä kirjoitettu tällä tavalla, Marjomaa sanoo. 

Mutta olipa luku sitten parisataa tai viisisataa, yksi asia on varma: Häyhä kuuluu kiistatta maailman parhaiden tarkka-ampujien joukkoon. 

Julistetaan kuolleeksi

Maaliskuun 6. päivä, Jyväskylä. Simo Häyhä vaipuu tajuttomuuteen. 

Aiemmin päivällä Kollaalla käytiin rajuja taisteluita. Häyhä itse muistelee niitä dokumentissa niin, että ”kumpainenkii paukutteli niin paljon, kun kerkes”. 

Häyhän osalta maaliskuun alun taistelu Kollaalla loppuu traagisesti. Hän saa neuvostosotilaan ampuman räjähtävän luodin suoraan vasempaan poskeensa. Luodin, jollaisten käyttäminen sodassa kiellettiin jo Pietarin julistuksessa vuonna 1868.

– Miun äly pelas viel, mut mittään ei kyennyt liikuttamaan minkään vertaa. En yhtään, en minkään vertaa, hän kuvaili haavoittumistaan.

– Ensin hyö meinas panna miut selälleen ahkioon. Ei selällään siin ois montaa minuuttia ollut, kun ois hukkunut. Mut sitten kun käänsi mahalleen, niin ei mitään mennyt keuhkoihin. Se, mitä tuli, valui alas ahkioon. 

Taistelutoverit vetävät Häyhän ahkiolla suojaan. Sidontapaikalla haavoittuneelle annetaan morfiinia ja hänen kasvojaan painetaan sidoksella. Koko vasen poski on revennyt ja leukaluu murskaantunut. Moni paikalla ollut ajattelee, että Häyhä on mennyt mies. Eipä hänestä sen jälkeen pitkään aikaan kuulukaan mitään.

Maaliskuun alun taistelu on merkityksellinen, sillä vain viikkoa myöhemmin, 13. maaliskuuta, talvisota päättyy. Sota kestää 105 päivää. 

Sotilaiden arvailut maankuulun tarkka-ampujan menehtymisestä saavat lopulta vahvistuksen, kun hänen kuolemastaan kirjoitetaan lehdissä.  ”Simo Häyhä, jonka ainutlaatuisesta sotilaspalveluksesta lehdet sodan aikana kertoivat suorastaan ihmeellisiä juttuja, on kaatunut sodan viimeisinä päivinä Kollaanjoella”, mediassa julistetaan. 

Se ei ole kuitenkaan totta. Talvisodan päättymisen päivänä Häyhä herää viikon kestäneestä tajuttomuudesta. Myös hän itse lukee kuolemastaan lehdestä. Siksi hänen on pakko kirjoittaa kotiväelleen kirje. Sidontapaikalta mies oli kuljetettu junalla Jyväskylään. Siellä hän lepäsi Kinkomaan sairaalassa. Haavoittuneena, mutta elossa.

”Parantolassa lihoamassa”, kuten hän itse kuvaili. 

Vaatimaton loppuun saakka

Jyväskylästä Häyhä siirretään hoitoon Helsinkiin. Toivuttuaan hänelle myönnetään tila Vehmaan kartanon mailta Juvalta. Naapurissa viljelevät muut veljeksistä. Jo ennen kesää Häyhä kokee olevansa niin hyvässä kunnossa, että hän anoo lupaa lähteä vapaaehtoisena jatkosotaan, rintamalle. Lupaa ei myönnetä. Toipuminen on yhä kesken. 

Kun jatkosotaa on käyty kolmisen kuukautta, lokakuussa 1941, Häyhä saa luvan palata takaisin kotitaloonsa Rautjärvelle. Jatkosotaankin hän lopulta pääsee osalliseksi, tosin kotirintamalta käsin. Entinen tarkka-ampuja huolittiin hevosenottolautakuntaan, maanviljelijä kun hän oli ammatiltaan. Hevosenottolautakunta valitsi tiloilta sotilaiden käyttöön lähetettävät hevoset. 

Jatkosota päättyy syyskuussa 1944 ja kotitila jää jälleen kerran rajan taakse. Juvaltakaan myönnetylle tilalle ei voi enää palata, joten Häyhälle annetaan palsta uuden itärajan läheltä Ruokolahdelta. 

Sitä hän viljeli niin kauan kuin vain suinkin jaksoi. Vielä maanviljelyäkin enemmän Häyhä rakasti yhtä vanhimmista harrastuksistaan: metsästämistä. Sotien jälkeen metsästysseurueisiin kuului vuosien varrella muun muassa presidentti Urho Kekkonen

Ennen pitkää maatilan työt kävivät ikääntyvälle sotaveteraanille kuitenkin liian raskaaksi, joten hän laittoi tilan vuokralle ja muutti kerrostaloon Ruokolahden keskustaan.

– Simo eli vanhuuden terveenä ja iloisena, Häyhän ystävä ja hänet Ruokolahden reserviupseerikerhon kunniajäseneksi aikanaan kutsunut Harri Tonder kuvailee. 

Tonderin mukaan sota teki toisaalta Häyhän yksinäiseksi, mutta toisaalta sai myös pelkäämään yksin jäämistä. Häyhä esimerkiksi nukkui sodan jälkeen harvoin omalla maatilallaan Ruokolahdella. Hän mieluummin matkusti yöksi parikymmentä kilometriä veljiensä luokse. Sodan jälkeen hän ei koskaan onnistunut löytämään itselleen puolisoa, joten hän eli poikamiehenä koko elämänsä ajan. 

Vanhemmallakaan iällä Häyhä ei mielellään puhunut sodan tapahtumista. Tiettävästi viimeisen haastattelunsa sotaveteraani antoi itsenäisyyspäivän tienoilla vuonna 2001. Helsingin Sanomien haastattelussa sankari toisti saman sanaparren, joka hänen suustaan oli kuultu monesti aiemminkin.

– Tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin. Ei Suomea olisi, elleivät kaikki olisi tehneet samal viisii, Häyhän kuuluisat sanat kuuluvat. 

Viimeiset vuotensa Simo Häyhä eli Haminassa sotaveteraanien hoitokodissa. Aika jätti hänestä huhtikuun 1. päivänä vuonna 2002, yli 60 vuotta ensimmäisten kuolinilmoitusten jälkeen. 

Häyhä kuoli 96-vuotiaana, sotasankarina ja tarkka-ampujana, jollaista Suomi ei tule enää koskaan tulevaisuudessa näkemään. Toivottavasti.


Lähteet:

Erkki Palolammen Kollaa kestää -kirja (1940)

Petri Sarjasen Valkoinen kuolema -kirja (1998)

Simo Häyhän ystävän Harri Tonderin, sotahistoriaan perehtyneen kirjailija Robert Brandbergin ja yleisen historian dosentti Risto Marjomaan haastattelut

Kuvat: Simo Häyhän kotialbumi, SA-kuvat. Asemallinnuskuvat: Sotamuseo/ Antti Kervinen, Aaro Perämaa


Juttu korjattu 29.12.2015 kello 13.00: Talvisota kesti 105 päivää, ei 100 päivää kuten jutussa aiemmin luki.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.