Kollegat muistelevat Jasmin Voutilaista – Salkkarit-rooli oli hänen suuri haaveensa: "Ihanaa, että se toteutui"

Jasmin Voutilainen 1995–2023 0:10
20. maaliskuuta nähdyssä Salkkarit-jaksossa kunnioitettiin edesmenneen Voutilaisen muistoa. Lähetyksen alussa nähtiin lyhyt muistelukooste Voutilaisesta.

Salatuissa elämissä näyttelevä Emma Nopanen ja sarjassa nähty näyttelijä Celin El Azizi muistelevat edesmennyttä kollegaansa Jasmin Voutilaista.

27-vuotiaana menehtyneen Jasmin Voutilaisen kuolema on järkyttänyt Salatut elämät -työyhteisöä. Voutilaisen äkillisestä kuolemasta uutisoitiin sunnuntaina 19.3. Työpaikalla Voutilainen tunnettiin hauskana, luotettavana ja taitavana kollegana ja tärkeänä ryhmän jäsenenä. Häntä kaipaamaan jää muun muassa näyttelijäkollega, Salkkareissa vuonna 2020 lopettanut Celin El Azizi

Hän ehti näytellä Voutilaisen kanssa noin vuoden ajan. Kaksikko ystävystyi nopeasti ja vietti yhdessä aikaa myös työn ulkopuolella.

– Päällimmäisenä muistona Jasminista on, että hän oli tosi iloinen, hauska ja rohkea. Hän oli myös tosi kannustava ihminen. Kun työni Salkkareissa loppui, hän kannusti minua eteenpäin. Hän oli aina aidosti oma itsensä ja sanoi rohkeasti oman mielipiteensä, El Azizi muistelee. 

Hänelle on jäänyt erityisesti mieleen Jasminista tämän intohimo näyttelemiseen. El Azizi on iloinen siitä, että Jasmin ehti toteuttaa yhden suurimmista haaveistaan. 

– Jasmin rakasti näyttelemistä. Hän on joskus kertonut minulle, että Salatuissa elämissä näytteleminen oli yksi hänen suurimmista unelmista. Hän on nuoresta iästä asti halunnut näytellä nimenomaan Salkkareissa. Tosi ihanaa, että se toteutui, El Azizi toteaa.

Kun Celin aloitti vuonna 2019 Salatuissa elämissä, otti Jasmin hänet lämmöllä vastaan. Työtoveruus syventyi ystävyydeksi. 

– Suurin osa minun kohtauksista oli Jasminin kanssa. Töiden ulkopuolellakin hengailimme paljon yhdessä. Tutustuimme sitä kautta, kun meillä oli yhteinen pukukoppi Salattujen elämien studiolla. Pukkareissa näyttelijät voivat levätä kuvaustauoilla. Muistan, että Jasmin oli todella onnellinen, kun hän sai pukkarikaverin. 

Voutilaisen äkillinen kuolema tuli Celin El Azizille järkytyksenä, niin kuin se tuli monille muillekin. 

– Olen todella surullinen siitä, kuinka asiat menivät. En olisi koskaan kuvitellut, että näin käy. Hän lähti aivan liian aikaisin pois. Toivon, että hän lepää nyt rauhallisesti ja onnellisesti jossain. Lähetän myös paljon voimia hänen perheelleen, Celin El Azizi sanoo.  

Salkkarit-näyttelijä Emma Nopanen Jasmin Voutilaisesta: "Hän valaisi huoneen"

Salatuissa elämissä Nella Tammista näyttelevä Emma Nopanen muistelee myös lämmöllä Jasmin Voutilaista.

– Jasmin oli todella positiivinen ja valoisa persoona. Hän valaisi huoneen, mihin hän ikinä tulikin ja otti kaikki aina huomioon. Hän oli kaikille ihana ja ystävällinen, Nopanen muistelee MTV Uutisille. 

Vaikka hänen ja Voutilaisen roolihahmojen juonikuviot eivät vuosien varrella kohdanneet, olivat he työkavereita. 

– Meillä ei ollut juurikaan yhteisiä kohtauksia Jasminin kanssa, mutta työkavereina moikattiin käytävillä ja juttelimme niitä ja näitä.  Emme olleet äärimmäisen läheisiä ystäviä, mutta työkavereita, Nopanen kertoo. 

Voutilainen näytteli Salatut elämät -sarjassa vuodesta 2018 lähtien, ja Nopanen saapui sarjaan samoihin aikoihin. Tuohon aikaan molemmat näyttelijät olivat tummahiuksisia ja heidät sekoitettiin monta kertaa toisiinsa. 

– Silloin kun olin itse vasta aloittanut Salkkareissa, niin meiltä kyseltiin tosi paljon, että olemmeko siskoksia. Silloin Jasminillakin oli vielä ruskeat hiukset. Sille me aina naureskelimme yhdessä. Se oli hauska yhdistävä tekijä, 22-vuotias Nopanen muistelee. 

Katso videolta edesmenneen Jasmin Voutilaisen parhaat Salkkarit-kohtaukset 1:30
Jasmin Voutilainen muistetaan Salkkarit-roolistaan – katso kohtauskimara!

Lue myös:

    Uusimmat