Koiranpentu tuli taloon: Pikkutytön reaktio ei ollut ihan sitä, mitä vanhemmat olivat odottaneet
Emily ei ollut alkuunkaan innostunut vanhempiensa hankkimasta koiranpennusta.
Carla Matthews aikoi kuvata hellyttävän videon kahdesta tyttärestään, kun he tapaavat ensimmäistä kertaa perheen ensimmäisen lemmikin, pienen mäyräkoiranpennun. Tilanne ei kuitenkaan edennyt äidin odottamalla tavalla, kun lapsista vanhempi puhkesi yllättäen pettymyksen karvaisiin kyyneliin. Video onkin hyvä muistutus siitä, ettei lemmikkiä tulisi ikinä antaa yllätyslahjaksi.
Vanhemmat olivat istuttaneet lapsensa Emilyn, 6, ja Paisley, 3, sohvalle äidin kuvatessa lasten reaktioita, kun isä esittelee uuden koiranpennun lapsille. Nähdessään pennun Emily alkaa kuitenkin itkeä, eikä tahdo katsoakaan isän sylissä uteliaana maailmaa nuuhkivaa koiranpentua. Emilyn kiukutellessa sohvalla pikkusisko Paisley nousee ilahtuneena rapsuttamaan koiranpentua korvan takaa. Katso yllä olevalta videolta Emilyn reaktio!
Emilyn ikävästä ensireaktiosta huolimatta Carla piti kohtaamista ikimuistoisena. Hän haluaa videollaan muistuttaa, ettei lasten kanssa asiat aina mene suunnitelmien mukaisesti ja välillä reaktiot voivat olla odotettujen vastakohtia. Niin kävi ainakin Emilyn ja pikkuisen koiranpennun ensikohtaamisen kanssa.
Carla ja hänen miehensä Chris olivat unelmoineet mäyräkoirasta jo vuosien ajan. Pennun nimeksi oli valikoitunut Muffin.
Carla kertoo, että Emily oli tilanteessa jopa sanonut halunneensa koiran sijasta mieluummin hamsterin lemmikiksi. Tämän sanottuaan pikkuinen Muffin oli kuitenkin osoittanut aitoa kiinnostusta tyttöä kohtaan ja oli sulattanut jyrsijää toivoneen Emilyn sydämen.
Vanhemmat tekivät tilanteessa viisaasti paljastaessaan Emilylle, että Muffin selkeästi piti perheessä eniten juuri Emilystä.
Lue myös: Chihuahuan tapa leikkiä kuollutta naurattaa – ei ihan tavallisin versio tempusta: "Hauskinta ikinä"
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
Lataa lisää