Varastaminen on rikos. Kaikki varkaat eivät kuitenkaan kajoa toisen omaisuuteen pahuuttaan tai hyötymistarkoituksessa.
Erään suuren ruotsalaiskaupungin korkea-arvoinen virkamies tapasi siepata kaupoista mukaansa milloin mitäkin. Harvoin hän jäi kiinni, varsinkin kun vakihenkilökunta tiesi, että hänen perheensä tulisi seuraavana päivänä tuomaan takaisin viedyt vispilät, villamyssyt ja muut tavarat. Tilanne oli tuttu kaikille, mutta kukaan ei voinut sille mitään, kaikkein vähiten näpistelijä itse. Mies kärsi kleptomaniasta eli pakonomaisesta tarpeesta näpistää tai varastaa.
Kleptomaanin viemillä tavaroilla ei yleensä ole paljonkaan rahallista arvoa, sillä varastamisella ei tavoitella henkilökohtaista hyötyä eikä varkauksia siten myöskään suunnitella huolellisesti etukäteen. Tavaraa ei viedä sen tarpeen takia vaan varastamisella haetaan tyydytystä jännityksen tarpeeseen, ja kohteeksi kelpaa impulsiivisesti mikä vain, mikä sattuu olemaan sopivasti käsillä. Varastetut esineet ovat kleptomaanille useimmiten myös täysin tarpeettomia: aikuinen saattaa viedä käytetyt lasten varvassandaalit, kerrostaloasukas kasteluletkun tai eläimiä inhoava koiran kynsileikkurit.
Pullaa vain varkain
Aina kyseessä ei ole tavara. Eräässä yrityksessä huomattiin, että aina kun joku tarjosi kahvihuoneessa pullaa tai muuta ja sitä jäi vielä yli, eräs harjoittelijapoika hiipi hakemaan sen kaikkien muiden poistuttua. Poika haki lisää herkkuja ainoastaan silloin, jos oli olemassa mahdollisuus "jäädä kiinni", toisin sanoen jos joku oli vielä tarpeeksi lähellä kahvihuonetta.
Siinä missä muut lampsivat muitta mutkitta toiveikkaasti kalistelemaan jääkaapille, harjoittelija liukui seinänvieriä kuin ammattivaras pälyillen joka puolelle. Kun asia otettiin puheeksi, hän lopulta myönsi kiinnijäämisen mahdollisuuden olevan niin jännittävä tekijä, että hänen oli kerrassaan pakko viedä syötävää nimenomaan salaa.