KKO: Parkkipaikan törmäilystä ei tarvitse ilmiantaa itseään

Korkeimman oikeuden mukaan autoilijan ei tarvitse ilmoittaa esimerkiksi parkkipaikan pikkukolarista kolhitun auton omistajalle. Ennakkopäätös liittyi tilanteeseen, jossa autoilija kolhaisi pysäköidessään toista autoa, muttei jättänyt mitään lappua tai muuta viestiä.

Tapaus sattui huhtikuussa 2009 Helsingissä.  Korkein oikeus antoi päätöksen tällä viikolla.

KKO viittasi syytetyn itsekriminointisuojaan eli siihen ettei kenenkään ei tarvitse myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Näin ollen kenelläkään ei ole velvollisuutta ilmiantaa itseään tekemästään rikoksesta.

Itsekriminointisuoja oikeuttaa rikoksesta epäillyn vaikenemaan ja olemaan vastaamatta kysymyksiin eikä hänellä ole velvollisuutta pysyä totuudessa esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä.

Tämä oikeus voi ilmetä myös muussa asiassa kuin siinä, jossa hän on epäiltynä. Kaikilla on oikeus todistajana kuultaessa olla todistamatta itseään ja eräitä läheisiään vastaan. 

Korkeimman oikeuden kannan mukaan kolarista ilmoittaminen olisi edellyttänyt sellaisten tietojen antamista, että kuljettaja olisi samalla ilmiantanut itsensä liikennerikkomuksesta.

Ilmoittaminen ja syytteen vaara

Jos kuljettaja olisi menetellyt tieliikennelain 59 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla autoilija olisi siten saattanut itsensä syytteen vaaraan.

Kyseisessä lainkohdassa todetaan: ”Jos omaisuutta on vahingoittunut eikä paikalla ole ketään, joka voi ottaa vastaan tietoja ja selvityksiä, onnettomuuteen osallisen on viipymättä ilmoitettava tapahtumasta vahinkoa kärsineelle tai poliisille.”

Tätä ei siis KKO:n kannan mukaan tarvitse noudattaa.

- Kuljettaja ei myöskään ole voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ilmoituksen perusteella saatuja tietoja voitaisiin käyttää häntä vastaan mahdollisesti nostettavassa rikosoikeudenkäynnissä, kun laissa ei ole sellaisen menettelyn estävää säännöstä.

- Myöskään se seikka, että kysymyksessä olevan kaltaisesta liikennerikkomuksesta yleensä tuomitaan hyvin lievä rangaistus, ei ole peruste syrjäyttää itsekriminointisuojaa, KKO perusteli.

KKO hylkäsi kolarin ajaneen kuljettajan liikennerikkomussyytteen tästä ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta. Hänet tuomittiin kolhusta kuitenkin 10 päiväsakkoon. Perusteena oli silminnäkijän kertomus.

Pysäköintikolarissa oli kyse vain vähäisistä taloudellisista vahingoista. KKO huomautti, että onnettomuustilanteissa on kuitenkin auttamisvelvollisuus. 

KKO tutki tapausta tietysti vain rikosoikeuden näkökulmasta, eikä ottanut kantaa siihen millainen toiminta parkkipaikkakolareissa on moraalisesti oikein.

Lue myös:

    Uusimmat