Kirsi Alm-Siira: Matka jatkui Roomaan

Kirsi Alm-Siiran matka tyssäsi eilen Helsinki-Vantaan lentokentällä Air Finlandin konkurssiin. Onneksi lentolippu löytyi toisen lentoyhtiön kautta.

– Äsken saavuttiin Roomaan ja nyt parhaillaan etsitään täältä hotellihuonetta. Loppupeleissä meidän matka onneksi jatkui, mutta toki uudella kustannuksella ja pienellä harmituksella.

Eilen Alm-Siira joutui odottelemaan epätietoisuudessa lentokentällä reilut kolme tuntia. Matkustajille ilmoitettiin vain, että lento lähtee myöhässä teknisen vian vuoksi.

– Nämä on sillä tavalla iisejä juttuja, sillä eihän näissä mene ihmishenkiä. Tämä menee harmituksen ja muutaman satasen menetyksen piikkiin. Ihmettelen vain sitä, että miksi meille ilmoitettiin lentokentällä syyksi tekninen vika. Ihmiset odottivat siellä aivan turhaan tuntitolkulla, Alm-Siiran kertoo.

Mahdollisista korvauksista ei vielä ole tietoa, mutta se ei lomaa rasita.

– Korvauksista ei ole tullut mitään tietoa. Se on sitten tulevaisuuden juttu. Nautitaan ensin lomat ja katsotaan sitten, Alm-Siira jatkaa.

Lue myös:

    Uusimmat