Kimi Räikkösen tuunaustyöt loksauttivat suut auki, mutta suomalaiskuskille se oli normipäivä pajalla: ”Minusta se on helpompi tehdä itse”

F1-testien välipäivänsä aikana Alfa Romeon tallitiloihin penkkiään hiomaan saapunut Kimi Räikkönen kertoo tekevänsä pienet tuunaushommat mieluummin itse, koska silloin ainakin saa työn jäljen sellaiseksi kuin haluaa.

Räikkönen julkaisi torstaina Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän hio hiilikuidusta valmistelusta istuimestaan särmiä pois. Suomalaiskuskin video herätti ihmetystä F1-mediassa, ja muun muassa ESPN kummasteli harvinaista näkyä.

– Oletteko koskaan nähneet kuskin tekevän mitään tällaista? ESPN:n F1-toimitus kirjoitti twiitissään.

Räikköselle kyseessä oli kuitenkin tavallinen työpäivä.

– Se on ihan normaali juttu. Olen tehnyt sitä jo vuosia. Uudet penkit tuntuvat aina hyviltä vasta, kun on ajanut satoja kierroksia ja niitä vähän muokannut, Räikkönen kommentoi testiviikon päätteeksi.

– Minusta se on helpompi tehdä itse, koska tiedän tarkalleen, millaiseksi haluan sen.

Räikkönen sai totisesti istua kahden viikon testien aikana penkissään. Kierroksia kertyi 497 ja kilometrejä 2314. Mercedeksen Valtteri Bottas oli tallikaverinsa Lewis Hamiltonin jälkeen testien toiseksi ahkerin radan kiertäjä ajettuaan 552 kierrosta ja 2570 kilometriä

Lue myös:

    Uusimmat